maanantai 30. tammikuuta 2012

Velipoika kylässä

Mayan velipoika Merri kävi kyläilemässä viikonloppuna Turussa kera puolisiskojen Kiian ja Muskan. Lauantaina Kiia kisasi ATT:n kisoissa saalistaen hienosti tuplanollat. Tämän jälkeen suuntasimme lähimaastoon shelttilenkille. Kyllä vaan sheltit ovat niin helppoja, kun toisilleen vieraat koiratkin viihtyvät yhdessä ilman murinoita ja napinoita. Maya sai juosta lumihangessa niin paljon kuin halusi. Illalla olikin Ruskon synttärijuhlissa mukana melkoisen väsynyt shelttineiti. Miro oli kotimiehenä kissojen kanssa, koska oli vanhalle pojalle vähän turhan kylmä ilma lenkkeillä.

Merri & Maya 2-v.

Merri & Kiia talvenriemua
Lauantaina oli myös cooniherra Curryn 8-vuotissyntymäpäivät. Synttäreiden kunniaksi Curry sai aamupalan kaksi kertaa... Curryhan on nykyään sitä mieltä, että joka kerta, kun menen keittiöön, on Curryn ruoka-aika. Ihan sama, vaikka olisi saanut juuri ruokaa. Muuten Curry voi hyvin ja vietti syntymäpäivänsä laiskotellen.

Curry 8 vkoa


Sunnuntaina Merri, Muska ja Kiia kävivät meillä kylässä ihmettelemässä kissoja, jotka eivät juokse koiria pakoon, vaan tyynesti makailevat tuolilla. Ei meidän katit nyt paljon välitä, jos shelttejä tulee kylään.. Maya löysi yhteisen sävelen Muskan kanssa ja juoksivat ympyrää takapihalla.. Ei ne aina tarvitse niin isoa tilaa. ATT:n isolla pihalla tytöt eivät sitten enää leikkineetkään. Voi olla, että se hallin läheisyys oli vaan taas Mayalle liikaa.. kuka sitä nyt agilityhallin vieressä leikkisi, siellä tehdään hommia. Maya taisi kyllä olla aika pettynyt viikonlopun jälkeen, kun oli pari kertaa hallilla, mutta ei päässyt aksaamaan.

Maya & Muska - siskokset
Maya, Aava & Peppi - kaunottaret
Maya - Amarantes Y.S.L Parisienne tammikuussa 2012
Maya & Tero ilta-auringossa


Yhdet tokotreenit onkin jo olleet tänä vuonna, perjantaina taas päästään lämpimään treenaamaan. Kyllä osaa arvostaa sitä, kun ulkona on kylmää ja lunta..