lauantai 29. elokuuta 2009

Oman ryhmän treenit jäi väliin

Siis vakaa tarkoitus oli mennä treeneihin.. mutta naapureilla oli eilen illalla jotkut elojuhlat. Ei siinä mitään, saahan sitä juhlia, mutta oliko sitä musiikkia pakko pitää puoleen yöhön asti niin kovalla, että perintökristallit hyppi kaapissa? En saanut unta, ja vihdoin kun sain, näin painajaisia. Siitä johtuen sitten tänään on pää särkenyt, huimannut ja pyörryttänyt niin, että treenit meni meillä sohvalla.. kun siitä sitten pääsin ylös, vein koirat metsään - itse löysin pussillisen kanttarelleja ja Miro melkoisen määrän mustikoita.. Eihän se meinaa metsässä liikkuakaan nykyään, kun seisoo vaan mustikkapuskien keskellä syömässä niitä suoraan puskista.

Muuten viikko on mennyt lomasta nauttien. Tai no kissat voisivat olla eri mieltä. Curry joutui pesulle torstaina ja tänään tein niin uhkarohkean tempun, että pesin Harveyn hännän. Harvey nimittäin muuttuu 8 jalkaiseksi pedoksi, jolla on Edward-saksikäsikynnet, kun sen vielä lähellekään suihkua. No, häntä on pesty, eikä minussakaan suurempia taisteluvammoja. Puoli vuorokautta se vietti sohvan alla, mutta kömpi sieltä sitten ylös. Ja jos joku nyt ihmettelee, että miksi sen häntä piti pestä.. niin noilla kolleilla tuppaa häntä rasvoittumaan ja silloin se pitää pestä, jotta ei tule tulehduksia tms.

Huomenna on aikainen herätys - lähden katsomaan pikkupystisten erikoisnäyttelyä Helsinkiin. Vuosi sitten sain vielä siellä nähdä Lexin ja pitää sitä sylissäni. Kyllä sitä vaan on niin kova ikävä. Täytyy toivoa, että huomenna on parempi ilma kuin pari vuotta sitten, kun myrskysi ja satoi. Ja niille, jotka ovat väittäneen minulle, että salama ei iske ihmiseen, eikä siitä ole mitään varaa - luitteko Iltalehden viime viikolla, niih!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Lomalla ehtii paljon

Pienen painostuksen kohteeksi joutuneena (jotkut taitavat tuntea minut liian hyvin) päätin sitten kirjata hieman Miron treenejä ylös. Ehkä se tekee aktiivisemmaksi :) Sehän tuli jo Miron ensimmäisessä virallisessa evl-kokeessa todistetuksi, että treenaaminen todella kannattaa (niin kuin siitä nyt olisi muutenkaan epäselvyyksiä). Mirohan nappasi siitä harmaita hiuksia tuottaneesta metallinoudosta 10!

Tänään lähdin poikien kanssa lenkille - tai siis menimme yhteislenkille Ninan pystykorvien kanssa, mutta kun olimme ajoissa ja taskussa oli sopivasti vielä naksutinkin, päätin myös treenata vähän. Kokeessahan ei seuraamisesta tullut yhtään mitään. Ainut osio, jonka tuo otus teki ehdes kohtalaisesti oli hidas käynti. Ikävä, että seuraamiseen kuuluu myös normaalikäynti ja varsinkin juoksu. No, sitä sitten treenattiin. Aloitin juoksulla ja hyvinhän tuo siinä kennelpiirin edessä olevalla "kentällä" seurasi... samoin normaali käynti oli oikein hyvää, jopa katsekontakti loistava ja käännökset. Tämä siis hajoaa vain kokeessa.

Luoksetulossa Mirolla on myös vaikeaa mennä maahan. Kun se oppi seisomaan pysähtymisen, unohti se maahanmeno. Ilmeisesti molemmat eivät mahdu pojan päähän... no, nyt treenattiin vaan maahanmenoa ja tietysti sekin meni nyt hyvin...

Sitten hieman kaukoja. Mirolla ilmeni vähän ennen koetta vanha ongelma, joka on ollut poissa pitkään, eli jumittaa ensimmäistä istumaan nousemista. Mitä luultavammin olen taas palkannut sitä siitä seisomaan nousemisesta ensimmäisenä liikaa. Jumittanut se ei ole muutenkaan viime aikoina - kokeessahan se jämähti loppupuolella maahan ja yksi asennonvaihto jäi tekemättä. Mutta liikkui tosi vähän, mistä olen ihan superonnellinen. Eli nyt sitten keskityttiin siihen, että koira tekee kaikki asennot ja palkattiin siitä. Ihan kivasti teki - liikkuikin ihan vähän. Kyllä tuo vaan on Miron kanssa niin hankala liike... tämä olisi se yksi harvoista liikkeistä, jonka Heku tekee niin paljonparemmin. Eihän sitä ole Hekun kanssa kauhean pitkältä matkalta otettu, mutta sen asennonvaihdot ovat upeat ja nopeat. Pystiksen neliömäinen rakenne sopii näihin kaukoihin oivallisesti. Ja onhan Hekun maahanmenot tuhat kertaa nopeammat kuin Miron. No, vastapainona Heku ei nouda mitään - maalla. Jostain kumman syystä Heku kyllä noutaa keppiä vedestä..

Lyhyeiden treenien jälkeen menimmekin Ninan kanssa peltolenkille frisbee-radalla, jonka saimme tällä kertaa pitää ihan omanamme. Nyt kun Miro on kastroitu, se ei edes ahdistele Ninan ihania pystisnarttuja enää ollenkaan. Mukava lenkki tehtiinkin ja juteltiin viikko sitten päättyneestä pystisleiristä ja suunniteltiin matkaa sunnuntaina erikoisnäyttelyyn.

torstai 20. elokuuta 2009

Miro ensimmäisessä evl-kokeessa

Meidän oli tarkoitus mennä ensimmäiseen evl-kokeeseen jo heinäkuussa, mutta silloin oli niin moni liike niin kesken, että päätin siirtää aloitusta. Lentsun ja muiden painostuksesta (viittasivat mm. Miron ikään :) ), rohkaistuin kuitenkin ja tungin itseni mukaan TKY:n joukkueeseen 19.8. pidettävään viralliseen kokeeseen. Se oli TKY - Lounais-Suomen Spanielikerho -ystävyysottelu, ja TKY:llä on aina pulaa joukkuekoirista. Yritin kyllä Tommille selittää, että koe ei olisi hevonkorvessa - mihin minä autottomana lasken Haunisen - eikä nurmikentällä. Parhaansa oli kuulemma tehnyt, mutta niin vain koe oli Haunisissa ja nurmella, joka onneksi oli sentään lyhyeksi leikattu.

Kokeessa oli 4 evl-koiraa - hauskasti kaikki tuttuja: Huldi, Tytti, Miro ja Rico. Stenille sanoinkin ennen koetta, että onneksi mukana on sentään yksi bordercollie... Heli, Antti ja Huldi onneksi tarjosivat minulle kyydin kisapaikalle. Kiitos!! Paikalla oli kaksi kehää - se ei oikein koskaan tiedä hyvää. Ensinnäkin pelkään, että viereisestä kehästä tulee joku vierailulle meidän kehään ja toiseksi - tiedän Miron olevan herkkä juuri tuollaiselle häiriölle. No, onneksi olivat lopettelemassa juuri siinä toisessa kehässä. Minä vedin meille numeron 26, joka oli luokan ensimmäinen. Se ei minua haittaa - pikemminkin päinvastoin. Tosin nyt kun olin ensimmäisessä kokeessani, ehkä olisi parempi ollut lähteä vaikka toisena. Tiedä häntä. Ei mikään sen takia mennyt hyvin tai huonosti.

Paikalla istumista Miro ei vielä osaa. Treenattu on kyllä - mutta siinä tarvitsisin apua, sillä olen melko varma, että Miro oppisi sen samalla tavalla kuin makuunkin, joku muu palkkaisi ja pitäisi huolta siitä, että ei pääse istumasta maahan, ja minä olisin piilossa. Miro kestää vähän yli minuutin ja sitten lysähtää maahan. Näin kävi nytkin. Ei siitä voi koiralle olla vihainen, se ei osaa - ja minun se kuuluisi sille opettaa. Istuttu on kyllä kotona ruokakupin ääressä ja se menee jo ihan kivasti pidemmänkin aikaa. Mitä nyt kerran kissa kävi varastamassa koirien kiposta, kun Heku oli paikallamakuussa ja Miro istumassa ja minä nurkan takana... Valitettavasti myös Rico oli mennyt maahan, Huldi ja Tytti pysyivät istumassa. Ja niille koirille, jotka sitten ovat laukausalttiita en suosittele Haunista kisapaikaksi. Saksanpaimenkoiraihmiset ampuivat koko kokeen läpi - ja säestivät koetta viehättävillä: perr...le, hee..tti, sshhaaa...na -huudoillaan. Kiva harrastus heillä.

Paikallamakuusta en ollut niinkään huolissani. Tosin kun oltiin siinä rivissä, muistin, että Mirohan menee toisten käskystä maahan, nousee ylös. No, oltiin ensimmäisenä joten pelastus tuli siinä. Miro meni nätisti maahan... Hieman sydän hypähti, kun liikkeenohjaaja pyysi kytkemään numeron 27. Tytille se ampuminen vissiin oli liikaa - tai sitten se nurmi alustana. Onneksi Miro oli pysynyt ja pysyi ihan nätisti loppuun asti. Sille se, että joku kävelee välillä läheltä on vain parempi, luulee, että sitä tullaan palkkaamaan. No, ihan nätisti pysyi kun viimeisenä ollut Rico pyydettiin istumaan, mutta Helin käskystä piti sitten jo ponnahtaa ylös. Treeniä, treeniä. Tästä kumminkin 9.

Käväistiin kehän ulkopuolella ennen yksilösuoritusten alkua.. sitten aloitettiin seuraamisella. Kuvio oli tosi kiva, eikä liian pitkä - joskaan ei ihan lyhytkään. Miron motivaatio vaan tippui heti - miten usein käy, kun tullaan kehään.. onneksi ei sentään aloitettu juoksulla. Koira haahuili vähän sinne ja tänne ja perusasennotkin olivat hitaaaaaat. Askeleet menivät jotenkuten. Juoksu oli ihan luokaton. Tässä vaiheessa ajattelin, että tästä ei tule yhtään mitään. No, kun on joukkueessa ei voi oikein keskeyttääkään... No, hidas käynti meni sitten hyvin. Sen tuo ryökäle osaa.. Nyt pitää taas palkata vähän aikaa aloituksesta heti ja muutenkin seuraamista on treenattava niin, että joku käskyttää. Kyllä se omin päin hyvin menee.. Minä olisin seuraamisesta antanut nollan, mutta Sten antoi 7.

Sitten oli idari. Mietin jo kauhulla sitä seuraamista siinä - se kun tuntuu muutenkin olevan tuolle hankalaa.. no, ei se seuraaminen nättiä ollutkaa. Välillä edisti, välillä hyppi jossain muualla ja yritti kiertää niitä kartioita ties mistä. Seisomaan jäi ok, sen jo tiesinkin. Tosin vähän vaihtoi asentoa, minkä on keksinyt ihan nyt. Istumaan ei mennyt ensimmäisellä, mutta kun ei ollut mitään hävittävää, olin jo päättänyt, että kaikki liikkeet tehdään - tavalla tai toisella. Toisella käskyllä istui. Sama toistui sitten maahanmenon kohdalla. Mutta kaikki tehtiin :) Kyllä minä luulin taas nollan saavani, mutta paperissa lukee 5.

Luoksetulon kohdalla - tai idarin - en muista - sain sitten aikaiseksi sen, minkä luulin saavani haukkumisesta :) Keltaisen kortin. Miro nimittäin livahti minulta kehästä. Oli menossa palkalle - koira, jota ei koskaan ole sillä tavalla palkattu. Oma vikani, oikea lapsus. Kaiken lisäksi laskeva aurinko paistoi silmiin niin, että en vähään aikaan nähnyt missä koira oli. Onneksi kiltti Sten piti minulle vain puhuttelun ja sanoi, että toista kertaa ei sitten saa noin käydä. Hyvä opetus tuokin. Meille Miron kanssa vaikeutta tuottaakin juuri kehään meno ja siellä liikkuminen. Pitää treenata.
Luoksetulossa Miro meni maahan hienosti. Loput olikin sitten arpapeliä, sillä se sama aurinko paistoi niin, että en yhtään nähnyt Miroa , enkä pysäytysmerkkejä. Päädyin tällä kertaa kokeilemaan suullisia käskyjä. Seisomaan pysähtyi ok, maahan oli jo menossa, mutta epäröi ja jouduin antamaan sen toisen käskyn. Periaate edelleen, että molemmat tehdään. Tästä 7.

Sitten oli ruutu, joka oli tietysi sijoitettu ihan maassa olevan kehänauhan viereen. Vaara, että koira menisi yli ja sekoittaisi nauhat oli aika suuri. Tai siis olisi ollut, jos niin pitkälle oltaisiin päästy :) Miro kun ei osannut mennä merkille, vaan lähti oudosti merkin vasemmalle puolelle ihan outoon suuntaan. Sitä häiritsi juuri sillä hetkellä kehän vierestä kävelleet toisen kehän ihmiset - mutta ei sillä kyllä selkeästi ollut mitään aavistustakaan, missä se merkki on tai mikä se on.. lähetin pari kertaa, mutta sitten jo vähän haukahteli ja pyöri. Siinä päätin, että en edes yritä enää, enkä lähetä ruutuun vain harjoitukseski, koska todennäköisesti Miro vain haukkuisi enemmän ja harjoitus olisi varsin epäonnistunut. Nolla liikkeestä oli nimittäin jo siinä vaiheessa tulossa, se oli ihan selvä. Sääli sinänsä, koska kyllä minä olin ajatellut, että ruudusta sentään jotain tulisi.

Sitten ohjattu nouto toiseen suuntaan kuin ruutu. Onneksi. Nyt merkki löytyi hienosti! Ja pysähtyi hyvin. Arvonta oli antanut meille oikean - olisin toivonut vasenta. Varsinkin kun keskimmäinen merkki oli hyvin näkyvissä n. 2 metriä oikealle merkistä - minusta siis ihan liikaa ja aivan tarjolla. No, samassa paikassa se oli kaikilla. Kun lähetin Miron oikealle hakemaan kapulaa, se lukitsi heti sen ns. keskimmäisen - ja en minä enää siinä vaiheessa saa Miron päätä käännettyä. Toisaalta se teki ihan oikein - se kapula oli oikealla... Nollahan siitä tuli - mutta Miro tekin mielestäni hyvin ja oikein. Helin Huldi lähti samalle kapulalle, mutta Heli pysäytti Huldin ennen kuin se oli ottanut sen kapulan ja lähetti tälle toiselle. Hieno pelastus.

Seuraavana oli sitten se pelätty metallinouto. Jotenkin Miro on aina osannut yllättää - ja varsinkin silloin, kun mamma on vaipumasa epätoivon syöväreihin.. Pidin kyllä pojalle pienen äiti/poika kuiskuttelun ennen liikettä tyyliin - nyt olet ihan hiljaa.. mutta silti tuli yllätyksenä se, että Miro ei päästänyt ääntäkään ja toi kapulan kiltisti ja aikailematta takaisin. Metallinoudosta siis 10!!! Ja haettiin vielä vahingossa keskikokoinen ei pieni. Olin kyllä pyytänyt pientä, mutta ilmeisesti liikkeenohjaaja ei kuullut sitä ja sain keskikokoisen (koska ohjatussa otin keskikokoiset). Huomasin tämän vasta, kun Tytti haki paljon pienempää metallia..

Olin metallinoudosta niin iloinen, että en edes jännittänyt tunnaria. Mirolle on paljon parempi se, että tunnarikapulaa pitää vain hetken kädessään, ei liian kauan. Kotona ollaan treenattu vain laudalla ja piiloitettua kapulaa etsien, näin ollaan saatu Miro kisoissa toimimaan. Nytkin etsi tosi hienosti ja toi oman - pieni vino perusasento vei puolipistettä eli tästä 9,5.

Sitten olikin suurin arvoitus - kaukot. Tässä ollaan kokeiltu lähes kaikki... viime aikoina on mennyt paremmin, mutta päivää paria ennen alkoi taas jumitus. Melkein toivoin, että olisi aloitettu seisomisella, mutta istu sieltä tuli ensin.. Miro nousi tosi hyvin ja teki muutinkin vaihdokset hyvin - ja mikä ihmeellisintä ei liikkunut paljon yhtään (minusta ja Miroksi), mutta jämähti lopussa maaten ja yksi liike jäi tekemättä. Tästä 5. Heh, kuinka monta kertaa voittajassa toivoin, että saataisiin edes 5.. Olin oikeasti tyytyväinen tuohon.

Ihan kiva avaus - varsinkin jos noita ensimmäisiä liikkeitä ei olisi ollut ollenkaan :) Mutta tärkeintä oli se, että Miro oli HILJAA. Se on siis mahdollista. Nauratti melkein, kun joku kysyi minulta vähän aikaa sitten, että millä sinä olet saanut Miron niin hiljaiseksi tokossa? Pitäisiköhän siihen sanoa, että verta ja hikeä vuodattamalla - tai sillä, että koira kesällä täytti onneksi jo 8... Miro on kyllä 8-vuotiaaksi ihanan innokas ja reipas...

Nyt on lopetettava. On niin hirveä ukkonen, että kohta kone räjähtää....

Ukkosesta selvitty - tosi mielikuvitukseni (?) oli kuulevinaan jyrinää juuri.. No, sen verran piti vielä kisakertomukseen lisätä, että ei me sentään ihan turhaan oltu paikalla - meidän 160p takasivat TKY:lle voiton... ja jos oltaisiin saatu vaikka ruudusta pisteitä - tai ohjatusta - oltaisiin voitu saada ihan hyväksytty tuloskin. Ehkä sitä sitten uskaltautuu toiseenkin kokeeseen. Tosin tuntuvat nämä syksyn kokeet taas olevan tosi täynnä. Eikä minua kyllä innosta pylväiden joukossa kisaaminen kaikuvassa kauppakeskuksen parkkihallissa.. no, sinä päivänä, kun on Salon kisat (18.10), lupasinkin jo lähten Annen ja kikkuroiden kanssa esittelynäyttelyyn Lohjalle. Pitää tehdä vähän pr-hommia selkirkien kanssa.

maanantai 17. elokuuta 2009

Pystisten kesäleiri Kuusistossa

En oikein itsekään tiedä, miten jouduin mukaan järjestelemään pienpystisten kesäleiriä -mutta niin vain mukana olin Sirkun ja Ninan kanssa leiriä järjestelemässä. Lähdimme "leikkiin" niin myöhään, että paikkoja oli hankala enää saada mm. Tuorla oli jo ihan täynnä. Päädyimme sitten leireilemään Kuusiston Lomakeskukseen. Hyviä puolia mm. se, että paikka oli tosi lähellä meitä (Ninaa ja minua). Huonoja puolia se, että emme olleet ainoat kesävieraat. Paikalla myös muita ryhmiä, vakinaisia asukkaita ja vielä Kennelliiton MH-luonnekuvauskurssilaiset hieman isoimpine lemmikeineen. Autoissa murisi ja haukkui kavereita, joihin en halunnut tehdä sen kummempaan tuttavuutta. Eipä noita kyllä paljon näkynytkään - taisivat viettää sen kurssin suurimmaksi osaksi autoissa.

Muuten paikka oli ihan ok - olisi ollut iso koulutuskenttäkin nurmipohjalla - mutta sitä saimme tuon luonnekuvausporukan takia käyttää vain perjantaina. Minusta kyllä tuntuu, että varasimme paikan ennen näitä.. mutta mitäpä siitä. Pienien pystisten kanssa mahduimme kyllä pienempäänkin paikkaan. Ravintola ruokatarjoiluineen, grillipaikka, sauna ja ihanat lenkkimetsät, jotka melkein huusivat, että täällä on kanttarellejä... Toinen ikävämpi juttu oli se, että matkan varrella meidän huonetilaus supistui 2 koirahuoneeseen - loppuihin ei koiria saisi ottaa.... Onneksi monilla oli majoituspaikat (tuttavat, sukulaiset) omasta takaa - ja osa asui lähettyvillä.

Minulla oli perjantai talkoovapaa (minä siis lomailin kotona laiskotellen, kun työkaveri oli sairaana töissä - näitä kommenttejahan on tosi kiva kuulla), joten pääsimme Ninan kanssa lähtemään ajoissa paikalle - Sirkku oli siellä jo aamusta. Ensimmäiset leiriläisetkin tulivat kohta meidän jälkeemme.. Perjantaina ei vielä ollut paljon porukkaa paikalla. Tervetulokahvien jälkeen vedin pienet tokotreenit sillä isolla kentällä. Olin päättänyt hyödyntää viikonlopun myös Miron treenaamisen kannalta - nurmialustahan olisi niissä evl-kisoissakin seuraavalla viikolla. Harjoittelimme vähän katsekontaktia - minkä opettaminen pienpystykorvalle on kyllä hyvin helppoa, ne kun tuntuvat mielellään muutenkin napittavan omistajiaan silmiin. Sen jälkeen harjoittelimme sivulletuloa - tässä Heku sai olla esimerkkikoirana - sivulletulo kun nyt sattuu olemaan Hekun bravuureita.

Luoksetulo oli myös illan ohjelmassa - tosin niin, että ohjaajat jättivät koiransa minulle ja menivät matkan päähän kutsumaan sitä. Hyvin kaikki tekivät. Jonkin verran vaan on näissä pystisihmisissä sellaisia, jotka eivät uskalla päästää koiraa vapaaksi, kun luulevat sen karkaavan heti. Lämpimästi suosittelenkin, että pennulle opetetaan jo pentuna vapaana olo ja omistajan/lauman mukana kulkeminen - niin se luoksetulo. Minä en ole koskaa pelännyt, että Heku (tai Lex) lähtisi omille teilleen - oikeastaan se on hyvin vieras ajatus, kun nuo tuntuvat olemaan läheisriippuvaisempia kuin sheltit...

Piti käyttää myös sitä nurmea ja häiriötä hyväkseen - joten otin vielä Mirren kanssa luoksetulon siinä sivussa. Ihan hyvin meni muuten paitsi tarvitsi taas sen kaksi käskyä maahanmenoon. Pitänee taas leikkiä maahanmeno -leikkiä.

Sitten lähdimme lenkille lähimetsään. Ihanat maisemat tuolla kyllä on! Ja pientä syksyn tuntua on jo ilmassa. Minähän rakastan syksyä! Kävelimmen polkua pitkin metsään - ja sitten olikin edessä valtavan jyrkkä nousu metsään. Onneksi ei hengitys ihan salpautunut. Mäen päällä meitä sitten odottikin suunnattomat mustikka-apajat. Isäni tyttärenä minulla oli kyllä vaikeuksia jättää ne mustikat sinne metsään... koirilla oli hauskaa ja Miro veteli mustikoita kuonoonsa niin paljon kuin ehti. Hassua kyllä Heku ei taas mustikoista välitä, vaikka muuten syö appelssiinit, klementiinit, mansikat, kurkut sun muut. Iltapalan jälkeen me lähdimme kotiin lepäämään ja keräämään voimia seuraavaan päivään.

Lauantaina oli luvattu onneksi hyvää säätä. Jos olisi satanut, en tiedä, mitä olisimme tehneet tai minne mahtuneet, kun se luonnetestiporukka vei sen yhteisen tilankin.. No, onneksi ei satanut. Lauantaina porukkaa tulikin paikalle tosi paljon - kiva, kiva. Taisi jopa niitä pommeja olla nyt enemmän kuin kleineja. Aluksi meillä oli trimmausta ja näyttelytreenit, joka tuntuikin kiinnostavan kaikkia. Onhan se kuitenkin niin, että eniten näiden pikku kavereiden kanssa harrastetaan näyttelyitä - vaikka kyllä niistä muuhunkin olisi. Paikalla oli varsinkin kaksi pientä pommityttöstä, jotka reippaudellaan valloittivat minut. Toinen oli koko ajan keksimässä pienti kivaa (keksien varastelua, kassin tutkimista jne), toinen taas reippaasti osallistui koko viikonlopun ajan kaikkeen mahdolliseen. Leirinäyttelyyn osallistui lähes kaikki - tämä tosin ehkä venyt vähän liian pitkäksi. No, ei kukaan kyllä valittanut.

Leirinäyttelyn jälkeen osa porukasta hävisi - mutta onneksi ei sentään kaikki. Juoksukilpailu, sokkotesti, makkaransyöntikisa ym. oli vielä ohjelmassa. Heku pääsi osallistumaan juoksukisaan ja makkaransyöntikisaan. Mirre toimi vain leirin isoisena.. kyllä se on ihmeellisen kiltti ja rauhallinen noiden pienten pystykorvien kanssa. Sietää niiltä melkein mitä vaan - ei siellä kukaan tuntunut myöskään pelkäävän Miroa. Lauantaipäivä oli kyllä melkoisen pitkä - kun piti jo aamusta mennä paikalle ja kotiin pääsi vasta kymmenen hujakoilla. Oltiin kaikki ihan poikki... ehkä ei olisi ihan noin pitkään päivään pitänyt sitoutua. Yleensä selkä kostaa tuollaiset parin päivän päästä.

Sunnuntaina vähän ripotteli, mutta onneksi sekin meni ohi. Aamulla ensimmäiseksi jälleen tokoa. Olin ottanut hyppyesteeni mukaan, niin koirat pääsisivät harjoittelmaan kunnon esteellä. Ihan matalalla hypyllä tosin. Muistan, että osa shelteistä on pelännyt hyppykehikkoa niin paljon, että ei ole suostunut kulkemaan siitä läpi. Pystiksistä kukaan ei pelännyt kehikkoa, eikä itse hyppäämistä. Tosi reippaita kavereita. Sitten harjoiteltiin vähän ruutua kipon kanssa. Tämä oli suurimmalle osalle ihan uutta, joten jouduimme etenemään aika pienin askelin. Mutta toivottavasti edes yksi sai kipinän! Miro otti lopuksi ruudun - nyt taisi kyllä häiriö olla jo vähän liikaa ja merkille meno ei oikein meinannut onnistua. Suoraan sanottuna Miro kyllä tuntui k...tavan minua. Vaadin siltä kunnon suorituksen, johon lopetettiin.

Meillä jäi vielä vähän aikaa harjoitella temppuradan esteitä, sillä minusta olisi ollut äärimmäisen epäoikeuden mukaista KOIRIA kohtaan, että niiden olisi pitänyt tehdä jotain, mitä eivät ole ikinä tehneet tuosta vaan. Melkein olisin myös halunnut niin, että leirin ohjaajat - ainakaan ne jotka ovat harjoitelleet - eivät olisi osallistuneet - tai ainakin olisivat sitten osallistuneet omassa sarjassaan tai kisan ulkopuolella. Minusta leirillä pitää aina ohjaajien pysytellä vähän sivussa kilpailuista ja antaa leiriläisille mahdollisuus.

Parin normaalin (matalan) hyppyesteen lisäksi radalla oli metallinen kehikko, jonka läpi koiran pitäisi mennä. Tästä pystikset suoriutuivat helposti - tässä olisi kyllä osalla shelteistä ja (anteeksi) belgeistä ollut enemmän vaikeuksia. Otin mukaan myös pienen putken - senkin koirat tekivät tosi hyvin, vaikka eivät aikaisemmin moiseen olleetkaan tutustuneet. Myös kartioiden ympäri pujottelu sujui hyvin, samoin rengas. Muoviselle plexille astuminen ei kaikille ollut ihan helppoa, sen sijaan tassulla muoviämpärin kannen koskettaminen oli helppoa. Myös istuminen pyyheekeen muodostaman hevosenkengän sisään sujui hienosti - ja ihme ja kumma, ei se märän pyyheliinan päällekkään istuminen tuottanut sen suurempia vaikeuksia. Heku ei valitettavasti päässyt radalle, sillä en ehtinyt harjoitella sen kanssa - eikä selkäni myöskään taipunut enää yhtään mihinkään. Onneksi Heku on vähän päässyt agilitaamaan Lauran kanssa. Hekullehan riittää muutaman esteen suorittaminen ja se on jo sunnattoman onnellinen.

Leiri oli jo melkein purkissa - vielä tietokilpailu ja leirin huippuhurtan valitseminen. Lähes jokainen vielä paikalla ollut koira sai yhden äänen, joten minun ääneni ratkaisi. Emmin hetken tosi komean ja mukavan mustan Eetu-kleinin ja pienen ja pirteän Kadi-pommin välillä. Kadi oli kuitenkin se joka sai ääneni. Tämä pieni pommipentu oli niin reipas ja kaikessa mukana, että ei voinut kuin ihailla.

Omat pojat saivat olla kolme päivää ulkosalla - lenkkeillen, temppuillen ja seurustellen - joten ihan mukava tapahan tämä oli viikonloppu viettää. Varsinkin kun ei ollut pitkiä ajomatkoja vielä päälle... Pienpystisväki oli mukavaa ja rentoa ja oli kivaa, kun kerrankin se oma koira oli kaikkien mielestä niin tottelevainen :) No, sitä iloa ei kestä kauan....