Pystisten kesäleiri Kuusistossa

En oikein itsekään tiedä, miten jouduin mukaan järjestelemään pienpystisten kesäleiriä -mutta niin vain mukana olin Sirkun ja Ninan kanssa leiriä järjestelemässä. Lähdimme "leikkiin" niin myöhään, että paikkoja oli hankala enää saada mm. Tuorla oli jo ihan täynnä. Päädyimme sitten leireilemään Kuusiston Lomakeskukseen. Hyviä puolia mm. se, että paikka oli tosi lähellä meitä (Ninaa ja minua). Huonoja puolia se, että emme olleet ainoat kesävieraat. Paikalla myös muita ryhmiä, vakinaisia asukkaita ja vielä Kennelliiton MH-luonnekuvauskurssilaiset hieman isoimpine lemmikeineen. Autoissa murisi ja haukkui kavereita, joihin en halunnut tehdä sen kummempaan tuttavuutta. Eipä noita kyllä paljon näkynytkään - taisivat viettää sen kurssin suurimmaksi osaksi autoissa.

Muuten paikka oli ihan ok - olisi ollut iso koulutuskenttäkin nurmipohjalla - mutta sitä saimme tuon luonnekuvausporukan takia käyttää vain perjantaina. Minusta kyllä tuntuu, että varasimme paikan ennen näitä.. mutta mitäpä siitä. Pienien pystisten kanssa mahduimme kyllä pienempäänkin paikkaan. Ravintola ruokatarjoiluineen, grillipaikka, sauna ja ihanat lenkkimetsät, jotka melkein huusivat, että täällä on kanttarellejä... Toinen ikävämpi juttu oli se, että matkan varrella meidän huonetilaus supistui 2 koirahuoneeseen - loppuihin ei koiria saisi ottaa.... Onneksi monilla oli majoituspaikat (tuttavat, sukulaiset) omasta takaa - ja osa asui lähettyvillä.

Minulla oli perjantai talkoovapaa (minä siis lomailin kotona laiskotellen, kun työkaveri oli sairaana töissä - näitä kommenttejahan on tosi kiva kuulla), joten pääsimme Ninan kanssa lähtemään ajoissa paikalle - Sirkku oli siellä jo aamusta. Ensimmäiset leiriläisetkin tulivat kohta meidän jälkeemme.. Perjantaina ei vielä ollut paljon porukkaa paikalla. Tervetulokahvien jälkeen vedin pienet tokotreenit sillä isolla kentällä. Olin päättänyt hyödyntää viikonlopun myös Miron treenaamisen kannalta - nurmialustahan olisi niissä evl-kisoissakin seuraavalla viikolla. Harjoittelimme vähän katsekontaktia - minkä opettaminen pienpystykorvalle on kyllä hyvin helppoa, ne kun tuntuvat mielellään muutenkin napittavan omistajiaan silmiin. Sen jälkeen harjoittelimme sivulletuloa - tässä Heku sai olla esimerkkikoirana - sivulletulo kun nyt sattuu olemaan Hekun bravuureita.

Luoksetulo oli myös illan ohjelmassa - tosin niin, että ohjaajat jättivät koiransa minulle ja menivät matkan päähän kutsumaan sitä. Hyvin kaikki tekivät. Jonkin verran vaan on näissä pystisihmisissä sellaisia, jotka eivät uskalla päästää koiraa vapaaksi, kun luulevat sen karkaavan heti. Lämpimästi suosittelenkin, että pennulle opetetaan jo pentuna vapaana olo ja omistajan/lauman mukana kulkeminen - niin se luoksetulo. Minä en ole koskaa pelännyt, että Heku (tai Lex) lähtisi omille teilleen - oikeastaan se on hyvin vieras ajatus, kun nuo tuntuvat olemaan läheisriippuvaisempia kuin sheltit...

Piti käyttää myös sitä nurmea ja häiriötä hyväkseen - joten otin vielä Mirren kanssa luoksetulon siinä sivussa. Ihan hyvin meni muuten paitsi tarvitsi taas sen kaksi käskyä maahanmenoon. Pitänee taas leikkiä maahanmeno -leikkiä.

Sitten lähdimme lenkille lähimetsään. Ihanat maisemat tuolla kyllä on! Ja pientä syksyn tuntua on jo ilmassa. Minähän rakastan syksyä! Kävelimmen polkua pitkin metsään - ja sitten olikin edessä valtavan jyrkkä nousu metsään. Onneksi ei hengitys ihan salpautunut. Mäen päällä meitä sitten odottikin suunnattomat mustikka-apajat. Isäni tyttärenä minulla oli kyllä vaikeuksia jättää ne mustikat sinne metsään... koirilla oli hauskaa ja Miro veteli mustikoita kuonoonsa niin paljon kuin ehti. Hassua kyllä Heku ei taas mustikoista välitä, vaikka muuten syö appelssiinit, klementiinit, mansikat, kurkut sun muut. Iltapalan jälkeen me lähdimme kotiin lepäämään ja keräämään voimia seuraavaan päivään.

Lauantaina oli luvattu onneksi hyvää säätä. Jos olisi satanut, en tiedä, mitä olisimme tehneet tai minne mahtuneet, kun se luonnetestiporukka vei sen yhteisen tilankin.. No, onneksi ei satanut. Lauantaina porukkaa tulikin paikalle tosi paljon - kiva, kiva. Taisi jopa niitä pommeja olla nyt enemmän kuin kleineja. Aluksi meillä oli trimmausta ja näyttelytreenit, joka tuntuikin kiinnostavan kaikkia. Onhan se kuitenkin niin, että eniten näiden pikku kavereiden kanssa harrastetaan näyttelyitä - vaikka kyllä niistä muuhunkin olisi. Paikalla oli varsinkin kaksi pientä pommityttöstä, jotka reippaudellaan valloittivat minut. Toinen oli koko ajan keksimässä pienti kivaa (keksien varastelua, kassin tutkimista jne), toinen taas reippaasti osallistui koko viikonlopun ajan kaikkeen mahdolliseen. Leirinäyttelyyn osallistui lähes kaikki - tämä tosin ehkä venyt vähän liian pitkäksi. No, ei kukaan kyllä valittanut.

Leirinäyttelyn jälkeen osa porukasta hävisi - mutta onneksi ei sentään kaikki. Juoksukilpailu, sokkotesti, makkaransyöntikisa ym. oli vielä ohjelmassa. Heku pääsi osallistumaan juoksukisaan ja makkaransyöntikisaan. Mirre toimi vain leirin isoisena.. kyllä se on ihmeellisen kiltti ja rauhallinen noiden pienten pystykorvien kanssa. Sietää niiltä melkein mitä vaan - ei siellä kukaan tuntunut myöskään pelkäävän Miroa. Lauantaipäivä oli kyllä melkoisen pitkä - kun piti jo aamusta mennä paikalle ja kotiin pääsi vasta kymmenen hujakoilla. Oltiin kaikki ihan poikki... ehkä ei olisi ihan noin pitkään päivään pitänyt sitoutua. Yleensä selkä kostaa tuollaiset parin päivän päästä.

Sunnuntaina vähän ripotteli, mutta onneksi sekin meni ohi. Aamulla ensimmäiseksi jälleen tokoa. Olin ottanut hyppyesteeni mukaan, niin koirat pääsisivät harjoittelmaan kunnon esteellä. Ihan matalalla hypyllä tosin. Muistan, että osa shelteistä on pelännyt hyppykehikkoa niin paljon, että ei ole suostunut kulkemaan siitä läpi. Pystiksistä kukaan ei pelännyt kehikkoa, eikä itse hyppäämistä. Tosi reippaita kavereita. Sitten harjoiteltiin vähän ruutua kipon kanssa. Tämä oli suurimmalle osalle ihan uutta, joten jouduimme etenemään aika pienin askelin. Mutta toivottavasti edes yksi sai kipinän! Miro otti lopuksi ruudun - nyt taisi kyllä häiriö olla jo vähän liikaa ja merkille meno ei oikein meinannut onnistua. Suoraan sanottuna Miro kyllä tuntui k...tavan minua. Vaadin siltä kunnon suorituksen, johon lopetettiin.

Meillä jäi vielä vähän aikaa harjoitella temppuradan esteitä, sillä minusta olisi ollut äärimmäisen epäoikeuden mukaista KOIRIA kohtaan, että niiden olisi pitänyt tehdä jotain, mitä eivät ole ikinä tehneet tuosta vaan. Melkein olisin myös halunnut niin, että leirin ohjaajat - ainakaan ne jotka ovat harjoitelleet - eivät olisi osallistuneet - tai ainakin olisivat sitten osallistuneet omassa sarjassaan tai kisan ulkopuolella. Minusta leirillä pitää aina ohjaajien pysytellä vähän sivussa kilpailuista ja antaa leiriläisille mahdollisuus.

Parin normaalin (matalan) hyppyesteen lisäksi radalla oli metallinen kehikko, jonka läpi koiran pitäisi mennä. Tästä pystikset suoriutuivat helposti - tässä olisi kyllä osalla shelteistä ja (anteeksi) belgeistä ollut enemmän vaikeuksia. Otin mukaan myös pienen putken - senkin koirat tekivät tosi hyvin, vaikka eivät aikaisemmin moiseen olleetkaan tutustuneet. Myös kartioiden ympäri pujottelu sujui hyvin, samoin rengas. Muoviselle plexille astuminen ei kaikille ollut ihan helppoa, sen sijaan tassulla muoviämpärin kannen koskettaminen oli helppoa. Myös istuminen pyyheekeen muodostaman hevosenkengän sisään sujui hienosti - ja ihme ja kumma, ei se märän pyyheliinan päällekkään istuminen tuottanut sen suurempia vaikeuksia. Heku ei valitettavasti päässyt radalle, sillä en ehtinyt harjoitella sen kanssa - eikä selkäni myöskään taipunut enää yhtään mihinkään. Onneksi Heku on vähän päässyt agilitaamaan Lauran kanssa. Hekullehan riittää muutaman esteen suorittaminen ja se on jo sunnattoman onnellinen.

Leiri oli jo melkein purkissa - vielä tietokilpailu ja leirin huippuhurtan valitseminen. Lähes jokainen vielä paikalla ollut koira sai yhden äänen, joten minun ääneni ratkaisi. Emmin hetken tosi komean ja mukavan mustan Eetu-kleinin ja pienen ja pirteän Kadi-pommin välillä. Kadi oli kuitenkin se joka sai ääneni. Tämä pieni pommipentu oli niin reipas ja kaikessa mukana, että ei voinut kuin ihailla.

Omat pojat saivat olla kolme päivää ulkosalla - lenkkeillen, temppuillen ja seurustellen - joten ihan mukava tapahan tämä oli viikonloppu viettää. Varsinkin kun ei ollut pitkiä ajomatkoja vielä päälle... Pienpystisväki oli mukavaa ja rentoa ja oli kivaa, kun kerrankin se oma koira oli kaikkien mielestä niin tottelevainen :) No, sitä iloa ei kestä kauan....