Perjantaina tokoiltiin Lentsun & Pepsin, Helin & Lyyn & Huldin sekä Sannan & Novan kanssa. Tehtiin Mayan kanssa seuraamista, ruutua, pysähdyksiä, kaukoja jne. Häiriötreeneissähän kaikki treenaavat omaan tahtiin, yhtäaikaa ja toimivat häiriönä toisilleen. Kun Mayan teki kaukoja, sujahti Pepsi välistä luoksetulon.
Lauantaina oli sitten vuorossa Christa Enqvistin tokokurssi. Lämpimät kiitokset Julialle kurssi järjestämisestä ja siitä, että pikku sheltti mahtui mukaan. Tosin oli siellä muitakin "muun rotuisia" kuin Maya. Pienen etsimisen jälkeen löydettiin Evan kanssa paikalle, Räimän kenttä on kyllä niin suojaisessa paikassa, että koskaan sitä ei ihan ensi yrittämällä löydä. Eikä joskus toisellakaan :). Paikalla oli kymmenkunta koiraa ja kuunteluoppilaita. Jokaisella koiralla oli 2 x 20 minuuttia omaa suoritusaikaa, mutta melkein yhtä paljon oppi seuraamalla toisten suorituksia. Aluksi Christa piti pienen esityksen omista koulutustavoistaan ja keskellä kurssia näytti vähän esimerkkejä omalla koirallaan. Kurssin jälkeen tuli sellainen olo, että treenata pitäisi vaan enemmän ja enemmän, jotta joskus pääisisi edes lähelle näiden huippujen suorituksia. Tähän täytyy taas todeta, että itsellä on kyllä hyvin asiat, kun on Lentsu kouluttajana - ja sitten vielä näitä vierailevia huippuohjaajia välillä.
Christa kertoi, että hänen omilla koirillaan on kotioloissa yhtä tarkat säännöt kuin koulutuskentällä - näin suurenkin lauman hallitseminen on helppoa. Johdonmukaisuus onkin se koiran koulutuksen a ja o. Jos kerran sanot yhtä ja toisen kerran toista, ei koira voikaan totella saatikka oppia mitään.
Itse olen myös aina pitänyt perusasentoa yhtenä tärkeimmistä asioista opettaa koiralle - toki tunnustan, että meillä on edelleen siinä paljon tekemistä, vaikka koko ajan ollaan sitä treenattu. Lisää treeniä vaan. Pitää päättää, mikä on se paikka, mihin haluaa oman koiransa tulevan ja sitten pysyä siinä, eikä palkita mistään sinne päin suorituksesta. Koiran pitää osata tulla samaan paikkaan joka suunnasta. Muistan, kun aloin olla jo epätoivoinen, kun Maya ei pentuna millään meinannut oppia sivulle tuloa, eikä se vieläkään ole siinä niin hyvä kuin Miro, jolle olen sentään sen saanut suhteellisen hyvin päähän. Muissa Maya alkaakin olla näppärämpi kuin isoveljensä :). Tai ainakin kuuliaisempi. Mayan paikka on vähän edessä - mikä toisaalta on kuulemma juuri pienten koirien ongelma, jos ne on opetettu katsekontaktiin, kuten Maya. Parempi olisi opettaa pieni koira katsomaan esim. polven korkeudelle, jolloin se pystyisi pitämään paremmin oikean paikan. Itselleni tämä on jotenkin vaikea ajatus (kun en näe, onko Maya tallella vai jäänyt jonnekin), joten taidan vaan pysyä tuossa vähän edessä olevassa paikassa, vaikka se sitten ehkä aiheuttaakin sitä edistämistä ja vaikeuttaa esim. omia käännöksiäni. Itse asiassa me emme Mayan kanssa kurssilla treenanneet tätä, tuli vaan mieleen muiden treeneistä. Mayan kanssa on kuitenkin hyvät eväät tämän treenaamiseen - sitä pitää edelleen palkata perusasennosta (tosin eilen jätti vain yhden tekemättä, joten edistystä on tapahtunut) ja sitten olen ajatellut kokeilla samaa kuin Lentsun neuvosta Mirolle, jotta sain sen lähemmäs eli palkkaan naksulla, kun koskee minua liikkeessä. En usko, että saan siitä Mayallekaan painamisongelmaa, kun en saanut sitä Mirollekaan.
Maya oli vuorossa toisena Roudan jälkeen ja me teimme ensimmäiseksi ruutua. Mayan suurin ongelmahan on se, että se ei yhtään hahmota, eikä hae ruutua, jos siellä ei ole alustaa. Alustalla menee kyllä hyvin ja reippaasti, mutta ei sillä taida olla muuten kovasti hajua siitä, mitä on tekemässä. Lähdössäkin se vain tuijottaa minua, vaikka kuinka yritän sanoa "missä ruutu on". Ensimmäisellä kerralla lähtin Mayan ruutuun alustalle, niin kuin normaalisti teemme. Sitten Christa neuvoi tulemaan lähemmäs ruutua (jonkun 4-5m päähän, jos sitäkään) ja käymään yhdessä Mayan kanssa ruudussa niin, että taputan maata ruudun takaosassa, siinä missä on se oikea paikka. Näin tehtiin. Ja Maya ampaisi suoraan yhden ruutumerkin taakse. Kun annoin toisen käskyn "ruutun", vaihtoi neiti seuraavalle merkille. Eli sillä ei tosiaankaan mikään lamppu syttynyt. Christa sanoi, että näitä toistoja, että käyn taputtamassa maahan, lähetän koiran ruutuun, tehdään vaan niin monta kärsivällisesti, että koira saadaan ymmärtämään, mitä siltä halutaan - ja kun koira menee (tai on menossa oikeaan kohtaan), palkka välittömästi. Jotenkin Christa tajusi heti, mikä on meikäläisen suuri ongelma eli se, että palkka tulee aina liian hitaasti. Juu, kyllä saan siitä kuulla Lentsulta ihan jatkuvasti. Siksi usein palkkaankin naksulla, kun sen kanssa se sentään tulee vähän nopeammin. Kun koira jatkuvasti vaan tarjosi merkkiä, sain ohjeeksi viedä koiran ruutuun oikealla paikalle ja jälleen näyttää sille, että tässä on ruutu ja taputtaa maata. Koiraa ei toruta, mutta sille kerrotaan jämäkästi, missä se oikea paikka on. Christa sanoi, että omille koirilleen hän pystyy myös kertomaan sen, milloin ne tekevät väärin - sitä ei tehdä kieltämällä kovin tai käyttämällä painokkaasti "EI"-sanaa, mutta sille kerrotaan, että tämä ei nyt mennyt ihan putkeen.. Aika monta kertaa sain viedä Mayan takaisinkin sinne - ja sain myös ohjeeksi, että jos se tarjoaa merkkiä kerran, ei anneta sen tarjota toista kertaa, vaan silloin viedään ruutuun. Välillä teimme myös niin, että Christa näytti sen paikan. Minusta tuntuu, että se, mikä vihdoin sain neidin tajuamaan, mitä siltä halutaan, oli se, kun jätin Mayan istumaan muutaman metrin päähän ja kutsuin siitä sitä ruutuun ja pysäytin edessäni siihen oikeaan paikkaan. Sitten taas palattiin lähetyspaikkaan, Christa näytti Mayalle paikan, minä lähetin ja saatiin jo se onnistuminenkin. Sen jälkeen homma alkoikin sujua ja Maya meni hienosti oikeaan paikkaan. Lopuksi vielä motivaatiotreeniä eli lähetys pitkältä matkalta alustalle. On se vaan ihanaa, kun on koira, joka kestää toistoja ja yhtä innokkaasti on joka kerta menossa ruutuun.
Ruudun paikan koiran tulee sisäistää niin, että se menee aina oikeaan (esim. tuo takalaita), lähetetään se mistä suunnasta tahansa. Ja sunnuntaina oli vuorossa koirakoe. Maya meni tosi hyvin ruutuun ed. systeemillä yhdestä suunnasta, mutta kas kun vaihdoin suuntaa, tarjosi taas merkkiä ja jouduin jälleen näyttämään sille muutaman kerran, missä se ruutu on. Ei toki yhtä monta toistoa kuin lauantaina, mutta kuitenkin suunnanvaihdos sekoitti aika äkkiä pienen pään. Treeniä, treeniä.
Meidän ensimmäinen 20 minuuttinen menikin tähän, joten vein Mayan autoon ja siirryin itse hetkeksi jälleen kuunteluoppilaaksi. Christa puhui lähes jokaisen koiran kohdalla häiriötreenien hyödyllisyydestä siitä, että koira pitäisi totuuttaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, mitä kisoissa voi tapahtua. SM-kisoissä kehät ovat ihan vierekkäin ja monessa kehässä suoritetaan liikkeita yhtä aikaa, toisessa kehässä joku huutaa maahan kovallä äänellä, toisessa heitetään kapulaa tms. Tosi vaikealta treeniltä vaikutti mm. se, kun ohjaajan piti lähettää koiraa ruutuun ja samaan aikaan vierellä Christa oli heittävinään/heitti noutokapulan. Yhtä hankalaa oli, jos noutoliikeessä, joku toinen antoikin nouda käskyn, eikä ohjaaja - ja koiran piti totella vain ohjaajaa ja ohjaajan käskyjä. Paljon tehtiin kurssilla juuri näitä kuunteluharjoituksia niin, että koira oli esim. perusasennossa sivulla tai paikallaan olossa (niin että ohjaaja ihan lähellä) ja joku toinen antoi sille erilaisia käskyjä ja koiran piti pysyä asennossa ja kuunnella vain ohjaajansa käskyjä. Vaikeaa. Kokeiltiin eilen Helin kanssa ja Maya pysyi aika hyvin, paitsi kun kuuli "maahan"-käskyn. Ja Heli vielä käskytti hiljaa ja kiltisti. Eikä heiluttanut nenän edessä namia (mitä ei saanut ottaa) tai lelua. Tämän jälkeen arvostan meidän perjantain häiriötreenejä vielä enemmän - taidan olla vielä suuremmaksi häiriöksi ensi kerralla :).
Kuvassa koira lähetetään ruutuun, kun samalla kapula lentää toiseen suuntaan
Rai häiriötreeneissä - Julia pitää koiraa maassa ja Christa antaa käskyjä
Mayan toinen vuoro oli juuri ennen lounastaukoa (nam, pizzaa). Olin päättänyt, että en päästä itseäni helpolla, kun kerran olen kurssille tullut, vaan otan juuri ne liikkeet, joissa meillä on ongelmia ja vaikeuksia päästä eteenpäin. Niinpä tartuttiin kaukoihin (seisomaan nousemiseen) ja ohjattuun. Kaukoissa näytin ensin, miten Maya tekee. Mayahan tekee avoimen luokan istu-maahan -kaukot todella hyvin (varsinkin kun minä tietysti vertaan aina Miroon), mutta se seisomaan nouseminen onkin hankalampaa. Neuvoista huolimatta, en vain ole osannut sitä opettaa. Minun on äärimmäisen vaikea mennä maahan kyykkyyn sen viereen selkäni takia - ja muutenkin tässä nyt vaan on joku lukko ohjaajalla. Viime viikolla Lentsun kurssilla tein havainnon, että nyt Maya osaa nousta sieltä, mutta peruuttaa. Sitä en tiedä, tekisikö sitä sitten kokeessa.. mutta selkeästi sillä on nyt ylösnouseminen ja peruuttaminen sekaisin tai niin kuin päällekkäin. Yritimme lähempää ja vielä niin, että peittäisimme kasseilla tms. Mayan mahdollisuuden peruuttaa, mutta likka kyllä löysi aina uuden reitin :). Lopulta oli vaan mentävä sinne kyykkyyn maahan ja muutaman kerran autettava Maya nousemaan ylös. Pari kertaa sitä piti mahan alta vähän auttaa, sitten riitti, kun laitoin kättä sinne päin ja lopuksi tehtiin niin, että minä seisoin Mayan edessä ja Christa palkkasi Mayan namilla edestä niin, että ei työntänyt namia Mayaa kohti vaan piti paikoillaan, jolloin saadakseen namin Mayan ei kannattanut peruuttaa. Tätä samaa voisin käyttää yksinäni niin, että koira on pöydällä tms. Eilen kokeiltiin Helin kanssa, ja kyllä se tuntuu toimivan. Nyt vaan sitten apuohjaajia kehiin...
Sitten pohdittiin sitä ohjattua. Tämä on Mayan kanssa aloitettu oikeastaan vasta ihan vähän aikaa sitten käyttäen apuna alustaa (oikealla) samassa linjassa kuin merkki. Välillä olen vienyt Mayan merkin taakse ja siitä lähettänyt ja välillä olen jopa saanut lähetettyä sen merkille - ja siitä sitten käsimerkillä ja käskyllä oikealle. Christa sanoi, että itse hän käyttää oikeastaan heti kumpaakin/sekä keskimmäistä kapulaa (alustaa, ja niiden tulee olla samanlaisia), jotta koira oppii erottamaan ne ja kuuntelemaan ja vie ne myös kauemmas. Tai näin ainakin ymmärsin. Äkkiä sitä unohtaa... Mayalle sain ohjeeksi ottaa molemmat suunnat työn alle niin, että vien sen aina merkille ja lähetän siitä. Erikseen sitten merkkitreeniä niin, että alustat (kapulat) ovat paikoillaan, mutta palkkaan aina merkistä. Mayalla oli kyllä varsin hauskaa tässä treenissä, se on nimittäin jostain nyt keksinyt, että ne alustat ja merkit pitää kantaa minulle. Sunnuntaina sitten kokeiltiin ja kerran epäröinnin jälkeen, Maya lähti hienosti niin vasemmalle kuin oikeallekin alustalle. Mutta se merkille lähtö olikin sitten vaikeampaa. Maya, joka on "merkkihullut", selkeästi yritti varastaa alustalle suoraan. Piti vähän helpottaa, ja mennä lähemmäksi. Nyt ei se hieno paikka.. JATKUUU - KESKEN...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti