lauantai 29. elokuuta 2009

Oman ryhmän treenit jäi väliin

Siis vakaa tarkoitus oli mennä treeneihin.. mutta naapureilla oli eilen illalla jotkut elojuhlat. Ei siinä mitään, saahan sitä juhlia, mutta oliko sitä musiikkia pakko pitää puoleen yöhön asti niin kovalla, että perintökristallit hyppi kaapissa? En saanut unta, ja vihdoin kun sain, näin painajaisia. Siitä johtuen sitten tänään on pää särkenyt, huimannut ja pyörryttänyt niin, että treenit meni meillä sohvalla.. kun siitä sitten pääsin ylös, vein koirat metsään - itse löysin pussillisen kanttarelleja ja Miro melkoisen määrän mustikoita.. Eihän se meinaa metsässä liikkuakaan nykyään, kun seisoo vaan mustikkapuskien keskellä syömässä niitä suoraan puskista.

Muuten viikko on mennyt lomasta nauttien. Tai no kissat voisivat olla eri mieltä. Curry joutui pesulle torstaina ja tänään tein niin uhkarohkean tempun, että pesin Harveyn hännän. Harvey nimittäin muuttuu 8 jalkaiseksi pedoksi, jolla on Edward-saksikäsikynnet, kun sen vielä lähellekään suihkua. No, häntä on pesty, eikä minussakaan suurempia taisteluvammoja. Puoli vuorokautta se vietti sohvan alla, mutta kömpi sieltä sitten ylös. Ja jos joku nyt ihmettelee, että miksi sen häntä piti pestä.. niin noilla kolleilla tuppaa häntä rasvoittumaan ja silloin se pitää pestä, jotta ei tule tulehduksia tms.

Huomenna on aikainen herätys - lähden katsomaan pikkupystisten erikoisnäyttelyä Helsinkiin. Vuosi sitten sain vielä siellä nähdä Lexin ja pitää sitä sylissäni. Kyllä sitä vaan on niin kova ikävä. Täytyy toivoa, että huomenna on parempi ilma kuin pari vuotta sitten, kun myrskysi ja satoi. Ja niille, jotka ovat väittäneen minulle, että salama ei iske ihmiseen, eikä siitä ole mitään varaa - luitteko Iltalehden viime viikolla, niih!

3 kommenttia:

  1. Kiitos iltapäivän herkutteluhetkestä Skanssilla !

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ihana tuo kuva tuolla yläkantissa :)
    eva

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eva! Minä en saa tuohon tekstin lomaan liitettyä kuvia muutakuin omista tiedostoistani, jossa ne ovat niin isoja, että muuta ei sitten mahdukaan... täytyy varmaan kysyä viisaammilta apua.

    VastaaPoista