sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Maya peri Miron treenipaikan

Mayasta on tällä viikolla tullut koululainen :). Ensin se pääsi torstaina Mirvan kanssa Kodaa tuuraamaan Jampan treeneihin ja lauantaina sitten minun kanssani tokoryhmän treeneihin. Viime viikko olikin muuten agilitypainotteinen, kun Mirva oli syyslomalla. Likka sai treenata agia monena päivänä. Perjantaina Mirvalla oli molemmat sheltit, kun minä olin risteilemässä. Hyvin olivat kaikki tulleet toimeen keskenään. Miro oli vielä päässyt putkeen... ja oli niin onnellinen ja suorastaan palvoi Mirvaa.

Muuten Mirre on kyllä harrastanut kovin kyseenalaista urheilua eli keittiön sivupöydälle (ja ruokapöydälle) kiipeämistä. Ruoka alkaa olla pojan elämän suurin intohimo ja sen perässä sitten kiipeillään vaikka minne. On vaan aika noloa, kun ei sitten pääse alas sieltä ja jää kertakaikkisesti rysän päältä kiinni. No, kun saatiin taas huonekalut sijoiteltua niin, että poika ei tiettävästi pääse pöydille, niin eikös se ollut saanut ruokakaapin oven auki ja vedellyt kissannameja oikein olan takaa - ja tietysti repinyt ne pakkaukset pitkin huushollia. Tämä ilmeisesti Miron mielipide siitä, että Maya pääsi tokoryhmän treeneihin.


Mayan kanssa lähdetiin ihan kahdestaan tokoryhmän treeneihin - nyt on aika keskittyä Mayaan kunnolla. Nautin todella sen kanssa treenamisesta - kun Maya on koko ajan niin innoissaan ja rakastaa tehdä hommia. Paikalla oli vain Marja & Guro (jonka mielestä Maya on IIIIHANA) sekä Lentsu kera bortsupoikien. Treenit aloitettiinGuron ja Mayan osalta luoksepäästävyydellä. Hyvin päästivät molemmat Jukan luokse :). Guro taisi yrittää hypätä syliin ja Mayakin kyllä meni vastaan rapsutettavaksi. Sitten jatkettiin istumisella. Maya jäi hyvin ja oli ihan levollinen. Ulos en vielä uskaltanut mennä, mutta menin "piiloon" A-esteen taakse. Hyvin pysyi koko ajan. Siihen perään sitten paikallamakuu. Nyt tarvitsin kaksi käskyä, että sain Mayan maahan. Lentsu meni tietysi piiloon, mutta minä ja Marja tehtiin alokasluokan paikallaolo. Guro katseli Mayaa sillä silmällä, josko lähdettäisiin leikkimään, mutta loppujen lopuksi hyvin pysyivät molemmat.

Ensimmäisellä kerralla otin Mayan kanssa hieman pätkittäistä seuraamista - ei hassummin. Ja siitä sitten liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon. Maahanmeno meni suunnitelmien mukaan, Maya meni maahan tosi nopeasti ja pysyi siellä. Hieman tuo perusasentoon nouseminen edelleen tuottaa vaikeuksia. Luoksetulossa jäi hyvin, ei ennakoinut ja tuli luokse tuhatta ja sataa. Vähän hypähtää sivulle, mutta en taida siihen puuttua - tai siis treenaan sitä sitten avuilla erikseen.




Toisella kierroksella otin liikkeestä seisomisen, hypyn ja ruudun. Maya tuppaa vähän sekoittamaan liikkeestä maahanmenon ja seisomisen - kun sille tuo maahanmeno on niin hauskaa. Tosin tekee kyllä seisomisen tosi hyvin, jos vain ei tarjoa muuta. Nyt yritin vähän ennen virittää sitä siihen seisomiseen "top"-käskyllä - ja se onnistuikin liikkeenä ihan nappiin. Hyvä tyttö. Pysyy vielä seisomassa asennossa, kun palaan sen sivulle. Perusasento tässäkin ehkä se jossa on puutteita. Kyllä se vaan niin on, että kun tekee perustyön kunnolla ja oikeiden oppien mukaan, oppii koira paljon paremmin ja helpommin kaiken. Kiitos Lentsu! Lentsun kursseilla on liikkeet pätkitty osiin - harjoiteltu alut ja loput erikseen ja sitten yhdistelty ne.

Tästä sitten päästäänkin hyppyyn, joka on aiheuttanut minulle pientä henkistä tuskaa. Kun en ole päässyt oikein siitä eteenpäin, kun Maya hyppää esteen yli ja... suunnittelin jo vieväni alustan sinne. Mutta onneksi Lentsu oli paikalla. Sanoi vain, että vie Maya seisomaan esteen taakse, anna top-käsky ja palaa esteen toiselle puolella - ja siitä sitten siirry koiran sivulle ja anna sivulle käsky. Tätä sitten toistettiin pari kertaa ja sitten liike otettiin kokonaisena. Maya hyppäsi esteen yli, pysähtyi top-käskyllä seisomaan (ja nyt pitää muistaa, että en saa katseella painaa sitä istumaan) ja minä siirryin sen sivulle. Ehkä perusasento ei tässäkään mennyt täydellisesti, mutta sama se. Tuo suoritus kyllä riittää alokasluokkaan ja sen jälkeen tuota ei enää tarvitakaan.

Sitten vielä ruutu alustalla. Vein Mayan kanssa ruutuun pienen, sinisen alustan ja palasin koiran kanssa lähetyspaikalle. Hieman arvelutti, mahtaako tämä nyt onnistua - mutta ihan turhaan. Sinnehän se pinkoi, top-käskyllä pysähtyi kääntyen minua kohti. Upea Maya!! Otin vielä toisen kerran - nyt merkiltä asti (äsken vähän lyhyempi matka) ja lähetin Mayan ruutuun. Sinne meni. Ihana Maya. Siihen sitten lopettelinkin - käytiin vielä tervujen kanssa pikku lenkillä ja Maya liehitteli Guroa parhaansa mukaan. Olipa mukavat treenit.

Sunnuntaina olikin sitten koirien kauneushoitola avoinna. Mirosta piti irroittaa lähes irti oleva pohjavilla, kynnet leikata ja siistiä tassut. Mayan kynnet kaipasivat myös lyhentämistä ja korvat siistimistä.

Tässä Miron turkki...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti