torstai 3. syyskuuta 2009

Torstaitreenit

Otin itseäni niskasta kiinni, kun oli kerrankin hyvä ilma. Tietysti myös sillä voi olla asian kanssa tekemistä, että tänään pitäisi imuroida...

Miron kanssa aluksi ruutua. Päätin kaivaa tennispallon naftaliinistä, jos saisin sillä tuota merkiltä ruutuun lähtöä varmemmaksi. Ensin pelkkää merkkiä pitkältä matkalta. Tämä suhteellisen hyvin - ja suhteellisen hiljaisesti. Jos haukahti, otin pois. Vähän jäi välillä kauas merkistä. No, sen jälkeen kun lähetin ruutuun merkiltä ensi kertaa, ei enää jäänyt kauas. Hau kuului vain kerran - siitä kai pitää olla tyytyväinen? Pallolle meni ihan iloisesti. Pari kertaa lähetin ruutuun ilman palloa - hyvin sisään, mutta oikealta ulos - äh. No, kyllä se korjasi, mutta silti. Kerran otettiin sitten loppuosakin - se hyvin. Mutta minusta tuntuu, että Miron kunto on huonontunut - se tuntui kovasti väsyvän jo tästä.

Väliin sitten pikkuisen seuraamista ja neliö, missä seisominen ja istuminen loistavat. Tosin istumisen varsinkin Miro kyllä unohtaa aina kokeissa, vaikka kuinka osaisi sen treeneissä. Mutta se maahanmeno - ensimmäisellä kerralla suhteellisen ok, sitten piti taas antaa 2 käskyä. Arhg. Sen siitä saa, kun ei pidä jotain liikettä yllä. Viimeiseksi sain sen menemään ensimmäisellä käskyllä maahan ja siihen sitten lopetimme..

Sitten ohjattua. Vein nyt ensimmäiseksi sen oikean, kun se tuntuu olevan Mirolle vaikeampi. Ja jätin sen keskikapulan vähän tyrkylle, kuten viime kokeessa oli. Ehkä typerää, en tiedä. Mutta päätin nyt treenata tuota. Miro meni suoraan kohti keskimmäistä, mutta uskoi minua, ei ottanut sitä ja sain sen menemään vasemmalle kapulalle. Tämä toistui myös seuraavalla kerralla. Kehut siitä, kun haki sitten oikean. Sitten otin keskimmäisen pois ja lähetin suoraan oikealle kapulalle. Itse hakemisessa Mirolla ei ole ongelmia, kun tykkää noutaa niin paljon. Ohjatussa se menee tosi hitaasti merkille - yritin vähän rentouttaa ennen lähetystä. Tosin en usko, että tämä on mikään ongelma - ei se kokeessa kumminkaan mene hitaasti. Saisi ehkä vähän hitaamminen mennäkin. Vielä pari merkkiä ilman kapuloita ja palkka pallolla. Nyt poika näytti jo tosi väsyneeltä. Onkohan se ihan kunnossa? Vai onko vaan kunto päässyt rapistumaan?

Miron treenit olivat tuossa - Heku sai mennä kerran ruutuun ja oli ah niin innoissaan. Tosin Hekulla on taas se vaihe, että pelkää minua eikä uskalla tulla lähelle. Jos tätä ei olisi - sen kanssa voisi kisata, mutta kun seuraa metrin päässä ja siitäkin vielä hyppii sivulle ja parhaassa tapauksessa kiljuu. Ei ymmärrä. Äsken kiljui, kun mentiin tien yli. Minusta se on hätävarjelun liioittelua, tosin voihan se taas olla kipeäkin jostain kohtaa, tosin liikkuu tällä hetkellä niin kauniisti, että en usko oikein. No, sitten Heku sain tehdä luoksetuloa - siitä se tykkää. Kun nyt ensin uskoo, että en tallo sitä, kun lähden siitä viereltä kävelemään. Maahanmeno liikkeestä otettiin myös - miten saisi Hekun maahanmenon siirrettyä Mirolle? On kaksi asiaa, jotka Hekulta haluaisin Mirolle: liikkeestä maahanmeno ja kaukot.

Nyt sitten pojat vetelee sikeitä lattialla ja uusi pölynimuri odottaa minua. Tosin taidan ensin tehdä sienipiirakan ja mustikkajuustotortun...

2 kommenttia:

  1. Kuka sitä nyt imuroida viitsii, jos voi treenata tai syödä !?!?! Sunnuntaiksi luvattiin aika kamalaa ilmaa mutta ehkä me sateenvarjojen alla voidaan kuunnella vinkkejä !

    VastaaPoista
  2. Joo... katsotaan sitten, jos on ihan hirveä ilma mennään meille kahvittelemaan :) Ja puoli päivää ollaan sentään sisällä.

    VastaaPoista