maanantai 26. heinäkuuta 2010

Treenit ja pystiksiä

Lauantaina pääsimme pitkästä aikaa oman ryhmän tokotreeneihin Mayan kanssa. Tosin treenit eivät kyllä alkaneet ollenkaan hyvin, kun pääsimme hallille, oli koko tienoo täynnä autoja ja halli täynnä porukkaa. Kellokin oli jo sen verran, että meidän treenivuoro oli jo alkanut... eikä tietenkään kukaan ollut voinut meille ilmoittaa mitään. Harmittaa, sillä olisimme voineet siirtää treenit muualle, jos joku olisi vaivautunut ilmoittamaan meille. Toisaalta myös ne hallitreenit olivat tärkeät, sillä meidän ryhmässä jäseniä, joilla hallissa kisat viikon päästä. Ulkokentällä vielä agitreenaajia... Sisällä oli joku handler -kurssi, jonka jälkeen sitten koko halli  oli täynnä nakin palasia ja pissalätäkköjä. Kiva.

Aloitimme treenit ulkona, kun emme tienneet, koska pääsemme halliin. Mayan kanssa otin seuraamista, siitä käännöksiä ja sivulle tuloja kaikista asennoista. Seuraamisessa tuppaan edelleen katsomaan koiraa, kun en ole varma, onko se siinä sivulla. Onneksi nyt olivat Marja ja Annan seurana.. Myös maahanmenoja treenattiin - aika kivasti menee maahan (heittäytyy), mutta jää mielellään myös "kumartavaan" asentoon. Pitää olla tarkka, mistä palkkaa :).

Vihdoin tunnin päästä siitä, kun treenivuoromme olisi pitänyt alkaa, pääsimme halliin. Jos nyt joku hyvä puoli pitää hakea, niin kerrankin oli koko halli käytössä ja kehänauhat paikoilla. Se handler -kurssi kun jatkuisi sunnuntaina. Muuten tosiaan oli sitten makupaloja pitkin kenttää.. Toivon totisesti, ettei Annan Voitto sitten kokeessa jää nuuskimaan kenttää, kun nyt ruutuun lähetettäessä pojan matkalle osui niin nakkiyllätyksiä kuin pissalätäkkökin.

Maya teki hallissa luoksetulon, joka onnitui mainiosti. Palkkasin sen jäämisestä kerran ja sitten otin pitkältä matkalta luoksetulon. Ei varastanut, vaan tuli nopeaan luokseni. Sivulletulon varmistin.  Sitten päätin kokeilla ruutua... eli Anna meni ruutuun heiluttamaan Mayan lelua ja minä lähetin Mayan ruutuun. Kivasti lähti sinne - ja repi lelua Annan kanssa. Mayalla ei siis ollut aavistustakaan siitä, että tässä treenattiin ruutua. Oli vaan kiva juosta minun luotani kiinni heiluvaan leluun. Muutama toisto ja sitten Anna jätti lelun ruutuun. Maya lähti hyvin sinne lelulle, mutta sitten seisoi lelun vieressä odottamassa, että joku tulee leikkimään sen kanssa :). Hassu pieni tyttö.

Sunnuntaina lähdimme Sadun, Iidan, Kiian ja Hekun kanssa Lammille Tempore & Tirhan kenneleiden kesäpäiville. Pystiksiä oli taas kaikkia kokoja ja kaikkia värejä. Maya oli aivan ihastuksissaan leikkikavereiden määrästä - niin ja siitä lammesta. Kyllä on sheltti niin erilainen. Maya oli ihan kuin kotonaan, puuhaili omiaan ja leikki kavereiden kanssa. Sillä ei ole minkäänlaista eroahdistusta havaittavissa. Uiminen oli siitä huippukivaa - ja toisilta lelun/kepin varastaminen. Heku myös viihtyi lammessa :). Ja osallistui Heku Sadun kanssa temppurataan ja juoksukilpailuunkin. Mukavaa oli taas nähdä pystiksiä ja tuttuja ympäri Suomea.







Illalla sitten Miro tuli kotiin mökiltä. Poikki oli poika. Se oli myös uinut joka päivä. Oli kuulemma inhonnut yli kaiken mökillä olevaa muurahaispopulaatiota. Äidin poika :). Se ravisteli vielä kotonakin tassujaan ja sätki välillä sillä tavalla, kuin joku itikka olisi turkissa. Otan osaa. Minulla on ihan samanlainen olo, jos olen lähelläkään muurahaisia. Tänään on sitten jo rauhoittunut... Mayalla ja Mirolla on ollut hauskaa - ilmeisesti olivat kaivanneet toisiaan.

1 kommentti:

  1. Osaat kyllä tuon kuvaamisen jalon taidon:)
    Ihastuttavia kuvia jälleen kerran:):)

    VastaaPoista