perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kahden nakin treenit

Nyt kun ollaan hetki kahdestaan kotona Mayan kanssa (tai siis on katit kotona), niin on helppo poiketa treenaamaan iltalenkin yhteydessä. Eilen ja tänään ollaan treenattu omalla kentällä parin nakin verran. Siinä on mittari juuri sopivan pitkille yhden koiran treeneille. Mayan kanssa on treenattu sivulle tuloa kaikista kulmista, seisovasta, istuvasta ja makaavasta asennosta. Seuraaminenkin näyttää aika kivalta, ollaan otettu sellaista 5-6 m pätkää ja jopa käännös oikealle - palkka. Tänään kokeilin vasemmallekin, mutta se on kyllä vielä työn alla. Samoin on tehty käännöksiä paikalla. Tuppaa vähän hyppimään. Ja ollaan treenattu sitä kotiläksyä eli sivulta taaksepäin peruuttamista. Eilen ei oikein vielä ymmärtänyt siitä mitään ja otin vain ihan askeleen taaksepäin ja palkkasin. Meillä on sellainen sopiva työmaakoppi tms. tuossa kentän laidalla ja siinä on hyvä treenata tätä. Tänään sitten lähti peruuttamaan tosi hyvin jo. Tuo on kyllä ihme koira. Yhtenä päivänä se on ihan suurena kysymysmerkkinä jonkun uuden asian kanssa ja seuraavan kerran kun sitä tekee - neiti tekee reippaasti sen, mitä siltä on pyytänyt.

Luoksetuloa treenattiin myös. Palkkaan aina myös istumaan jäämisestä ja nyt jää jo tosi kivasti, eikä ole varastanutkaan enää. Luoksetulossa voin jättää jo aika kaus ja tulee sivulle täyttä sataa. Autan vielä ihan vähän sivulle tulossa, jotta saan sen kerralla oikeaan paikkaan.

Maahanmenoa liikkeestä treenattiin kanssa. Se sujuu upeasti. Tuo otushan tarjoaa sitä maahanmenoa ihan kaikkeen. Se on sen mielestä niin mielettömän kivaa. Hieman tuppaa jäädä kumartamaan, mutta kyllä se takapuolikin maahan menee. Myös treenattiin niin, että koira tulee minua kohti ja siitä maahan. Hyvin menee. Ja paikallaan oloa treenattiin kanssa. Tähän taas maltti ei oikein riittäisi. Tuppaa vaihtamaan asentoa ja vähän ennen minuuttia tulee levottomaksi, saattaa nousta istumaan. Mietin, joko lyhennän aikaa - vai otanko niin kauan minuutin, kunnes onnistuu. Maya kun kyllä tekee oikein, jos sille vain osaa näyttää, mikä se oikea on. Päädyin nyt vaatimaan sen minuutin ja sain sen onnistumaan kolmannella yrityksellä. Etupalkalla treenataan.

Sitten olen päättänyt ottaa ohjelmaan eteenmenon. Tässä olen miettinyt kovasti olisiko se houkutin lelu vai nami. Lelulle sen on vielä vaikea lähteä yksin, se toimisi varmaan, jos minulla olisi apuohjaaja. Joten kun olen yksin, on treenattava sillä namilla. Yhdessä viedään nami alustalle ja sitten mennään n. 5 - 7 m päähän. Hyvin lähtee - ei tarvitse enää käsiapua, mutta pienen vartalon liikkeen eteenpäin tai toisen vahvistavan käskyn.

Lopuksi muutama katsekontaktin otto sivulta ja siinä sitten oli tämän päivän (ja eilen suunnilleen sama ohjelma) kahden nakin treenit. Huomenna päästää ryhmätreeneihin ihan kahdestaan, kun Miro on edelleen kesälomalla Ritan luona.

Takapihan vakituinen vieras: neitoperhonen (Curry tuijotti sitä eilen varmaan puoli tuntia) ja tomaatit kypsyvät takapihalla...

1 kommentti: