Viikonloppu meni Clausin kanssa TUROKin kissanäyttelyssä ja maanantain lomapäivä toipuessa siitä. Miro ja Maya olivat hoidossa Kahtoloilla - Maya meni sieltä lauantai-iltana Mirvalle yökylään ja mukaan agikisoihin Purinalle. Oli muuten väsynyt pikkuneiti sunnuntai-illalla. Claus yritti turhaan herättää kaveriaan puskemalla, Maya vaan nukkui..
Lauantaiaamulla kun piti lähteä näyttelyyn jemmasin Clausin makuuhuoneeseen, koska se ei päästänyt minua 5m lähemmäksi. Katti aavisti, että ollaan menossa näyttelyyn, kun kerran oltiin pesty ja puunattu 1,5 tuntia perjantaina. Meinasi epätoivo iskeä, kun sitä ei löytynyt makuuhuonesta mistään... loppujen lopuksi löysin sen viimeisestä nurkasta kirjoituspöydän alta. Sunnuntaina sain Clausin vielä syliinkin - mutta olisi jo silloin pitänyt pistää koppaan. Kun sitten puoli tuntia ennen lähtöä huhuilin katin perään, oli se taas kadonnut. Tällä kertaa perinteisempään piiloon eli sohvan sisälle. Ei auttanut taas mikään muu kuin siirtää sohvapöytä sohvan alle ja ryömiä kattia kiskomaan sohvan sisältä. Kaikesta tästä huolimatta Claus käyttäytyi näyttelyssä tosi hyvin. Lauantaina nukkui tyytyväisenä tonttulakissaan ja tuomarin pöydällä sähähti vain kerran, eikä edes murissut minulle yhtään. Sunnuntaina oli kuin enkeli, sain jopa silittää ja rapsuttaa pöydällä ja tuomari sai vääntää ihan mihin tahansa asentoon. Kovasti tuomari kehui kissan superihanaa luonnetta. Ei jälkeäkään murisevasta kissapedosta... istuin jopa Clausu sylissäni arvostelualueella odottamassa toisen lila kastraattiuroksen arvostelua, jotta tuomari saisi verrata niitä toisiinsa. Molempina päivinä tämä nuorempi, ruotsalainen kastraattipoika pääsi tuomarin parhaiden valintaan - eikä ihme - se oli tosi komea. Ainakin sunnuntaina oli paneelissakin. Me saimme kuitenkin Clausin kanssa sen, mitä olimme hakemassa eli 2 x CAPS. Nyt Clausilla on koossa 5 serttiä tästä luokasta ja vielä pitäisi 6 saada. Suunnitelmiin kuuluu, että Claus valmistuisi ensi vuonna TUROKin marrasnäyttelyssä. Täytyy vaan ensin sitten käydä ulkomailla sen kanssa - joko Tukholmassa tai Tallinnassa varmaan. Tukholma houkuttelisi enemmän, mutta siellä suuremman todennäköisyyden mukaan on kilpailua... Täytyy miettiä.
Sunnuntaina näin näyttelyssä myös 2 meidän Franklinin lapsenlasta - Franklinin tyttären (Ferme Tiramisu) tyttäriä. Toisella oli ihan Franklinin ilme!
tiistai 30. marraskuuta 2010
perjantai 26. marraskuuta 2010
Hei te epäuskoiset!
Ystäväni ovat nauraneet sille, että Maya ei osaa hypätä sohvalle, vaan se pitää nostaa sinne (prinsessa). Teille kaikille tiedoksi, että tänään 26.11. Maya on hypännyt itse sohvalle jo 3 kertaa. Siitäs saitte.
Aamulenkillä käytiin pellolla - ihana, luminen ja poutainen marraskuun aamu ja minulla vapaapäivä. Ei ollut yhtään frisbeen heittäjää, eikä muita ulkoilijoita - vaan liikuntatoimisto kunnostamassa latuja. Taas se alkaa, kun ei saa koirien kanssa lenkkeillä missään. Pari onnekasta hiihtäjää tulikin jo, kun me suuntasimme pellolta kotiin päin. Mirolla ja Mayalla oli hauskaa, joskin vähän tassuja paleli..
Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni, pyydystää birma ja lähteä sen kanssa kylpyyn.. Viikonloppuna on taas kattinäyttelyt...

torstai 25. marraskuuta 2010
Kevät tulee
Minullakin on lupa olla toiveikas, kun Ullallakin alkaa uuden joulun odotus aina tammikuussa :).
Mutta varma kevään merkki on se, että minä ilmoitin Mayan Lentsun tokokurssille, joka alkaa - noh, huhtikuussa. Mayan kurssi on torstaisin 14.4. - 26.5. klo 19-20. Puuhailen myös shelteille omaa tokokurssia (-päivää) toukokuussa sunnuntaina 8.5.2011. Saa ilmoittautua minulle jo nyt :). Ja kouluttajana tietysti Leena Välimäki.
Jos et pääse viikolla oleville kursseille (täyttyvät tosi nopeasti ja tietysti vähän hankalampaa, jos asuu kauempana), niin kannattaa hyödyntää Lentsun tokopäivät/luennot:
Koulutukset 2011
8.2 TOKOLUENTO / LIIKKEIDEN OPETUS TEORIASSA klo 18-21
-Tule oppimaan uutta & kertaamaan vanhaa
5.3 TOKOLUENTO / VARMA KISAKOIRA klo 10-13
-Miten onnistua kisoissa, kisajännityksen hallinta, kisoihin valmistautuminen
8.4 TOKOLUENTO / TREENISUUNITELMA klo 18-21
-Onko treeneissäsi idea, treenaatko systemaattisen tavoitteellisesti, miten jaksottaa treenit toimiviksi
1.6.2011 TOKO-ILTA klo 18-22
-Liikekohtaista treenausta & häiriötreeniä
23-24.7.2011 TOKOVIIKONLOPPU
-Täsmäkoulutusta omien ongelmien kanssa, häiriötreeniä sekä mukavaa yhdessäoloa samanhenkisten ihmisten kanssa.
15.8 TOKO-ILTA klo 17-21

17.9.2011 TOKOPÄIVÄ

Luennot 25 euroa /luento. Toko-ilta 40 euroa / koirakko. Tokopäivä 60 euroa / koirakko. Viikonloppu 100 euroa / koirakko (kuuntelu-oppilaat 30 euroa). Hinnat sis. alv.
Koulutukset & luennot Turussa.
Ilmoittautumiset & tiedustelut lentsu@netti.fi

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Lauantaitreenit
Mayan kanssa päästiin eilen pitkästä aikaa oman ryhmän tokotreeneihin. Aamulla kävin itse naapurihallilla katsomassa tokokoetta, mutta koirat olivat silloin kotona. Selkä ei valitettavasti ole kovasti tykännyt tästä pe, la x2 hallilla olemisesta, joten tänään jäin kotiin, kun Maya lähti Mirvan kanssa agitreeneihin hallille. On ainakin likalla ollut työntäyteinen viikonvaihe: pe aksaa, la tokoa, su aksaa.
Mutta takaisin la -treeneihin. Paikalla 4 ryhmäläistä. Lauantai-iltaisin kuin tuppaa olemaan välillä muutakin tekemistä :). Aloitettiin paikallaan istumisella - Maya pääsi Jatsin pariksi :). Lyhyt aika, piilossa. Maya istui hienosti. Sen jälkeen paikallamakuu ja mukaan enemmän koiria. Maya Pepsin ja Lyylin välissä. Olin päättänyt, että ensimmäisellä käskyllä mennään maahan tavalla tai toisella. Ja mentiin sitten sillä toisella tavalla. Nimittäin käskystä ei mennyt, joten vedin sitten heti namilla alas. Ja kävelin automaattisesti ajattelematta piiloon :). Sitten vasta muistin, että piti miettiä tätä piiloon menemistä, kun en ole ennen mennyt.. Kurkin sitten sieltä raosta ja hyvin Mayan makasi. Valppaana Pepsin ja Lyylin välissä, jotka molemmat makaavat pää maassa.
Ensimmäisellä treenikerralla otin ruutua alustalla pitkältä matkalta. Ensimmäisellä kerralla hyvin ruutuun ja käännös minua kohti top-käskyllä. Toisella kerralla vielä paremmin. Takaisin päin yksi suora luoksetulo - se vauhdikas ja hypähdyksellä sivulle. Pitäisiköhän siihen puuttua?
Toisella kerralla kävin sen avoimen luokan hypyn kimppuun. Vein Mayan pari kolme kertaa hyppyesteen toiselle puolelle istumaan ja kutsuin yli ja sivulle. Tämän jälkeen tein koko liikkeenä ja meni kyllä hyvin. Ei tässä tule mitään ongelmaa olemaan. Helposti myyty Mayalle. Sen jälkeen liikkeestä maahanmeno ja paluu taakse. Laitoin namin eteen jättäessäni Mayan liikkeestä eteen, palasin Mayan taakse, sivulle ja lähetin namille. OK. Toistona sama, mutta nyt käskin Mayan ensin perusasentoon ja siitä päästin namille. Koko liikkeenä ok. Tämä siis myös näyttää olevan ok.
Kolmannella kerralla Heli käskytti seuraamista, seuraaminen oli kyllä aika huonoa... kyllä kai se siinä sivulla oli, mutta vähän ajatukset muualla. Heli sanoi, että 3/4 pituinen takkini häiritsi Mayaa - näin varmaan häiritsikin, valitettavasti se ei varmaan selitä kaikkea. Pitää nyt seurauttaa taas lyhyempiä matkoja ja motivoida Mayaa + treenata ja palkata sivulle tuloa. Sitten kokeilin liikkeestä seisomista - siinä ei kestänyt, että lähdin taakse, joten nami taas käyttöön eteen. Jätin Mayan seisomaan ja totutin taas siihen, että liikun Mayan ympärillä ja sivulla - tätä tehtiin muutamia kertoja + vapautus ok-sanalla namille. Sitten tein liikkeenä ja kiersin Mayan taakse vähän kauempaa sivulta - ja lopulta päästiin siihen, että saatoin tehdä liikkeen ihan kokonaisena ja sivulta vapautus namille. Ja lopulta vapautus namille vasta, kun on ottanut perusasennon. Eiköhän tämäkin tulen treenaamisen kautta ihan kuntoon.
Lopuksi syötiin Mayan ykkösen kunniaksi omenakakkua! Kivat treenit ja Maya nukahti syliini autossa, kun ajeltiin kotia kohti...

lauantai 13. marraskuuta 2010
Maya 11 kuukautta
Taas on Mayalainen kuukautta vanhempi. Eilen Maya pääsi vähän trenaamaan agia Mirvan kanssa. Erilaisia leikkauksia harjoittelivat, joilla hienoja nimiä, joista minä en enää ymmärrä yhtään mitään :). Puomi on kanssa aika hieno. Ja keinulle se painoi täyttä häkää ihanan Pedigree koiranherkkuruuan perässä. Minä pidin puomista kiinni - ja sitten Mirva laski sen alas. Mayaa totutettiin samalla keinuvaan liikkeeseen. Hallille oli tullut myös pikku puomi ja pikku keinu. Aivan supersuloiset. Olisivat vaan Mayan kannalta saaneet tulla vielä aikaisemmin :). Mutta hyvä näin. Pikku keinua otettiin viimeiseksi ja sille Maya meni todella reippaasti, eikä ollut moksiskaan siitä, että keinu meni alas - no eihän se ollut kuin n. 10cm päässä maasta, mutta näin keinusta tulee varmaan hyvä, kun isolla keinulla ja pikku keinulla harjoitelaan yhtä aikaa.
Kotona olikin sitten ihana katsella onnellista ja väsynyttä agikoiran alkua. Tänään Maya pääsee vielä omiin tokotreeneihin... vaikka oma selkäni on nyt kyllä niin kipeä, että ilta kylmässä hallissa ei houkuta. Mutta pitäähän sitä treenikavereille viedä ykköstuloksesta omenapiirakkaa!

perjantai 12. marraskuuta 2010
Treenisuunnitelmaa
Pitää varmaan taas aktivoitua viikonlopun kisojen jälkeen. Eilen minua niin nauratti, kun lenkillä Maya yhtäkkiä vetäisi lujaa oikealle, minä ihmettelin, että mikä sille nyt tuli. No, likka veti treenikentälle :). Käytiin sitten ottamassa yksi luoksetulo. Kenttä oli niin pahasti jäässä, että siinä ei voinut tehdä mitään, ja nurmiauluekin aika mielenkiintoinen. Mutta pääsi Maya vähän treenaamaan. Sisällä ollaan otettu kaukoja. Tänään pääsee mukaan TSAUn vuosikokoukseen, jonka jälkeen Mirva varmaan vähän treenaa agia ja huomenna onkin omat treenit.
Tässä sitten treenattavia asioita:
PAIKALLAANOLO = treenaa piiloon menemistä, pidennä aikaa. Ja sitä pitää treenata, että Maya menee ensimmäisellä käskyllä maahan (kisoissa vaati 2) ja nousee myös ylös...
SEURAAMINEN = vahvista paikkaa (lähemmäksi), Mirolla tepsi, kun naksautin siitä, kun painoi, käännökset paremmiksi, sivulle tulon treenit erikseen (paikalla käännökset), peruuttaminen taas ohjelmistoon (takapään käyttö), eri askelajit
LIIKKEESTÄ MAAHANMENO = tämä liike ok, kevyt käsky edelleen, mutta muutetaan liikkeelle lähdössä "sivu" käsky toiseksi (mennään), ja maahanmeno otetaan käännöksen jälkeen erikseen muistutettava koiraa siitä, että ohjaaja menee nyt taakse (tätä on aikaisemmin treenattu - eli jälleen kerran loppuosa erikseen)
LUOKSETULO = palasina, jätetään seisomaan, kutsu, pysähdyksiä puun kierrolla, pitää pohtia taas sitä käytänkö käsimerkkiä vai suullista käskyä?, suoraa luoksetuloa myös
LIIKKEESTÄ SEISOMINEN = samat jutut kuin liikkeestä maahanmenossa eli loppuosaa erikseen, ehkä etupalkalla aluksi koko liikettä, ja liikkeelle lähdön käskysana vaihdetaan ja käsky vasta käännöksen jälkeen
NOUTO = jep, jep.. minä erehdyin luulemaan, että tämä olisi helppo homma Maylle, kun se kotona kantaa kaikki lelut käteen.. eipä ole. Eli tässä jatketaan puun kierto treeneje ja kapula sieltä puun takaa mukaan. Pääasia on nyt pitää tätä iloisena asiana. Sivulta kapulan nostoa ei nyt ole treenattu, koska siinä Maya tuppasi tiputtamaan kapulan ja muutenkin siitä tuli vähän "pakko pullaa". Edetään hitaasti ja toivottavasti varmasti. Metalliinkin pitäisi totutella, koska se ei tunnu olevan Mayalle (-kaan) mieluinen. Tosin kissan tonnikalapurkit se kyllä kantaa...
TUNNARI = jatketaan piilottamista, apuna lauta - tunnarikapula piiloon taakse (jos ei lunta tule...)
HYPPY = tehdään nyt samoin kuin tuon seisomisen kanssa eli vien Mayan ensin istumaan esteen taakse ja kutsun siitä hyppäämään ja sivulle, muutaman toiston jälkeen uskoisin kyllä tämän menevän Mayan päähän äkkiä (ei siis vielä olla tehty)
KAUKOT = Mayasta kaukot ovat hauskoja :). Aamukeksin yhteydessä ollaan otettu istu-maahan -kaukoja ja ne sujuu tosi hyvin. Tosin välimatka on vasta jotain 1 - 1,5 m. Eli tässä nyt tavoitteena pidentää välimatkaa ja erikseen harjoitella kaikkia asennonvaihtoja (myös seisomista - mitä ollaan toki treenattukin jo)
RUUTU = Maya menee hyvin alustalle (ja pysähtyy "top"-käskystä seisomaan minua päin). Vähitellen pitäisi varmaan kokeilla niin, että joku muu vie sen alustan...
Maya on lisäksi treenannut myös paikallaan istumista niin, että käyn piilossa. Tätä jatketaan ja piilossaoloaikaakin varmaan voisi vähän pidentää. Treenata pitää myös sitä, että kehässä on pari ihmistä (liikkeenohjaaja + tuomari) touhuamassa, liikkeenohjaajan käskytystä sekä myös sitä alun odottamista (tämän opetin Mirolle ja sujuu nykyään hyvin. Mayalla ei vielä ole kamalasti kärsivällisyyttä odottaa, joten piippaa siinä vaiheessa, kun tehdään hommia, on hiljaa).

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Toinen kerta toden sanoo - alokasluokka suoritettu
Eilisestä jäi vähän (puolen pisteen verran) hampaankoloon, joten päätin sitten kisata sunnuntainakin Mayan kanssa. Se oli ihan reipas eilen ja kisasuoritus meni oikein kivasti, vaikka palkkaa ei kuulunutkaan. Ja ainahan voi keskeyttää, jos tuntuu siltä. Vaikka se vaikeaa onkin :).
Nyt ei jännittänyt enää yhtään niin paljon. Kyllä se vaan niin on, että kisajännitykseen auttaa kisaaminen. Jännittäminen iski vasta siinä vaiheessa, kun seisoin Mayan kanssa vastakkain paikallaanolossa. Että se voi sitten olla kamalaa.
Tuomarina tänään oli Ilkka Sten - eilisellä suorituksella olisimme Ilkalta varmaana jo eilen saaneet ykkösen... Mutta eihän sitä ennakkoon voinut tietää, mitä tänään tapahtuisi - liike pari nollille ja bye bye ykkönen..
Koiria oli 14 ja paikallaanolot tehtiin kahdessa osassa. Maya oli suoritusvuorossa kolmantena. Ihan ihme juttu (hyvä), että tänäänkin kaikki alokasluokan koirat pysyivät paikoillaan. Hienoa. Paikallaanolo on niin pelottava liike. No, ensin oli tietysti luoksepäästävyys ja se sujui Mayalta odotetusti eli hyvin. Vastaan se kyllä meni tuomaria.. ihmiset kun ovat kivoja. Kaiken kaikkiaan Maya oli rauhallisempi tänään - ehkä hieman väsynyt. Ei kitissyt odottaessa niin paljon. Sitä pitää treenata.. siis odottamista. Maahan ei edelleenkään mennyt ensimmäisellä käskyllä. Makasi tosi rauhallisesti - tänään tajusin, että ei edes vaihtanut asentoa kummallakaan kerralla. Mirohan aluksi aina vaihtoi jossain vaiheessa lonkka-asentoon. Ja nyt sain sen ensimmäisellä kerralla ylös perusasentoon "sit"-käskyllä. Ilkka kysyi minulta annoinko kaksi käskyä ja rehellisesti vastasin, että annoin - mihin hän totesi, että hän ei kuullut, joten ei voi vähentää pisteitäkään. Nyt siis treenataan myös ensimmäisellä käskyllä rivissä maahanmenoa, ettei Maya nyt luule, että liike menee niin, että vasta toisella pitää mennä maahan.
Seuraamiskaavio oli vähän pidempi ja ehkä sotkuisempi kuin eilen. Kytkettynä seuraaminen meni vähän heikommin kuin eilen mm. pari perusasentoa jäi tekemättä, vaikka ne ovat yleensä Mayalla hyvät. Maya ei vaan oikeasti käsitä tätä remmissä seuraamista, mutta eipä tarvitse enää käsittääkää :). Vapaana seuraaminen meni paremmin, aika hyvä paikka ja perusasennotkin löytyivät. Jossain kohdassa vähän irtosi, mutta korjasi hyvin.
Liikkeestä maahanmeno tehtiin suunnilleen samassa paikassa kuin eilen, joten omatoimisesti otin yhden sivuaskeleen kauemmaksi aidasta ja toisesta kehästä :). Eilen oli vähän tarkempi kehäsihteeri, joten tänään pystyi vähän "kikkailemaankin". En tosin tiedä, oliko tästä paljon mitään hyötyä. Yritin herättää Mayan ottamaan katsekontaktin ennen lähtöä liikkeelle, mutta nyt näkyy se, että treenataan paljon yksin ja koira ei ole tottunut liikkeenohjaajaan. Treeniä lisää. Maya kiinnitti huomiota ihmiseen, joka puhui kehässä ja hääräsi siinä ympärillä ja katsekontakti vähän kärsi. Yritin lähteä liikkeelle vähän rauhallisemmin myös ja omalla liikkeellä vähän jarruttaa koiraa. Tällä kehäsihteerillä vaan ei otettu montakaan askelta ennen kuin "käsky" tuli.. Tämänkin otin vähän varman päälle ja sain Mayan menemään maahan. Ihan näin ponnekasta (Mayalla ponnekaskin käsky on tosi "sievä") käskyä en käytä kyllä treeneissä ja palataan takaisin keveään "maa" -käskyyn kyllä heti. Hyvin pysyi maassa ja nousi ylöskin - taisin kuitenkin siinä joutua hieman käyttämään apuja??
Luoksetulo meni ihan nappiin. Edelleen pienellä hypähdyksellä. Tuli kyllä tosi hienoon paikkaan sivulle tällä kertaa. Ei siitä sen enempää.
Sitten se seisominen - minä jo omatoimisesti olin siirtymässä kauemmas - mutta tämä seisominen tehtiinkin puolesta kentästä eteenpäin - siis tosi lyhyellä matkalla. Taas pari askelta ja käsky. Otin samalla tavalla kuin eilen eli en varmistellut, enkä vilkaissut taakse, vaan annoin vain Mayalle kevyen "top"-käskyn. Siellä se seisoi, kun käännyin ympäri! Ihan vähän siirtyi, kun tulin sivulle ja istui ok.
Sitten ei ollutkaan jäljellä kuin hyppy. Tässä vaiheessa jo hieman saattoi toivoa, että se ykkönen tulisi sieltä.. mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tästä johtuen olin lähes hysteerinen, kun pidin Mayaa hypyn tällä puolella. Ei se koskaan ole hypännyt estettä ennen kuin on saanut luvan, mutta voihan se silti tehdä sen.. joten ehkä jouduin lähettämään sen hyppäämään pikkuisen kauempaa kuin tavallisesti. Mutta ei se haitannut. Hyvin hyppäsi yli ja jäi "top" -käskyllä hyvin seisomaan. Ja nyt ei edes liikkunut, kun tulin sivulleja istui sivulle "sit" -käskyllä. Loistava pikku koira.
Kehästä poistuessani piti kyllä kurkata pisteitä - eihän sitä koskaan tiedä :). Kehässä nimittäin en katso tuomarin antamia pisteitä lainkaan, vaan keskityn koiraan. Piti sitä omaa numeroa muutaman kerran tarkistaa - olimmeko me tosiaan saaneet 180p? Juu, näin kävi ja saimme vielä kunniapalkinnonkin. Tänään oli (kuten eilenkin) paljon hyviä suorituksia, joten tällä pistemäärällä olimme viidensiä. Itse pidin kyllä eilistä suoritusta jopa parempana kuin tämän päiväistä - kummatkin oltiin paljon skarpimpia, mutta toisaalta eilen tuli se yksi nolla, mikä verotti pisteitä. Tänään pisteitä saatiin kaikista liikkeistä.
Tässä oli alokasluokka meidän osalta. Ensi vuonna sitten avoimeen luokkaan. Nyt keskitytään taas treenaamiseen. Maya on maailman paras treenikaveri :). Lämpimät kiitokset Lentsulle kaikista neuvoista ja ohjeista - ja kannustuksesta.
Pisteet:
luoksepäästävyys 10 (10)
paikallamakuu 10 (30)
seuraaminen kytkettynä 7 (14)
seuraaminen vapaana 8 (32)
maahanmeno 8 (16)
luoksetulo 10 (30)
seisominen 9 (18)
hyppy 10 (20)
kokonaisvaikutus 10
Yhteispisteen 180 pistettä KP

lauantai 6. marraskuuta 2010
Virallinen kisaura avattu!
Mayan virallinen kisaura on nyt korkattu. Oltiin tänään neitokaisen kanssa tokokisoissa.. Viime viikon ryhmätreenien jälkeen mietin, että itse asiassa tuon neidin kanssa voisi jo mennä kokeilemaan virallisiin kisoihin ja kun omissa kisoissa oli tilaa - sinnehän sitä ilmoittauduttiin. Maya on vasta viikkoa vaille 11kk, joten noin nuoren koiran kanssa en ole ikinä ennen ollut kisaamassa. Periaatteessa Maya osasi kaikki liikkeet, mutta kisakokemattomuus ja ikä voisivat aiheuttaa monia yllätyksiä. Kokeessahan vielä oli kaksi kehää vierekkäin, molemmissa kehät ja kokemattomalle (ja vähän kokeneemmallekin), se voi olla tosi vaikeaa.
Alokasluokassa oli 12 koiraa, joista Maya viimeinen. Ensimmäisenä otettiin kahdessa osassa luoksepäästävyys ja paikallaanmakuu. Luoksepäästävyydessä kuudesta koirasta viimeisenä oleminen oli juuri sitä, mitä olin pelännyt. Maya ei vielä jaksa odottaa. Jaksoi istua sivulla siihen asti, kun tuomari oli edellisen koiran kohdalla, sitten nousi ylös. Vinkui myös lähes koko ajan. Ei kiva. No, jouduin Mirollekin opettamaan tätä odottamista, Mayalle täytyy myös opettaa. Kun on tekemistä, likka ok, mutta odottaminen, yök. Tuomarina toimi Ralf Björklund, ja tuomaria Maya ei arastellut yhtään. Meni vastaan ja antoi koskea/rapsutella.
Sitten se alokasluokan pelätyin osa: paikallamakuu. Ensimmäisessä ryhmässä kaikki olivat pysyneet paikoillaan 2 min, mikä on alokasluokassa harvinaista - samoin kävi sitten myös jälkimmäisessä ryhmässä. Tosi hienoa. Maya ei mennyt ensimmäisellä maahan, vaan jouduin antamaan toisen käskyn :(. Pysyi hyvin, oma henkeni meinasi kyllä salpautua. Kyllä on pitkät 2 minuuttia... Myöskään istumaan ei noussut ensimmäisellä käskyllä, mikä nyt oli ihan odotettavissa. Vähän jäi huono maku tuosta, vaikka pitää olla tyytyväinen, että Maya pysyi hyvin - ja kukaan ei tullut päälle. Ilmeisesti tuomari ei oikein nähnyt/kuullut, mitä me touhuilimme, koska saimme tästä täydet pisteet.
Sen jälkeen saimmekin sitten odotella hetken vuoroamme, vein Mayan välillä autoon.
Koitti se meidänkin vuoro sitten.. Seuraamispätkät ovat vielä tosi lyhyitä.. Kytkettynä seuraaminen alkoi kehäsihteerien pöydän edestä ja tässä kohtaa liikkeenohjaaja ja tuomari olivat tosi lähellä koiraa molemmin puolin. Olin jo aika monen koiran nähnyt ahdistuvan tästä ja Mayakin vilkaisi vähän kummastellen ympärilleen, mutta ei sitten välittänyt sen enempää. Kytkettynä seuraaminen meni ok - mutta kuten Annakin sanoi - Mayalle ei oikein ole hajua siitä, että se on tekemässä silloin hommia.. Eli se on vähän sinnepäin, mutta en siihen aio sen enempää uhrata aikaa. Vapaana seuraaminen alkoi muutamalla askeleella normaali käyntiä ja heti sen jälkeen juoksua. Sellaista ei olla harjoiteltu ja vähän pelkäsin sitä, mutta meni ihan ok. Perusasennot ok, seuraamispaikka vain vähän edessä, mutta hyvä näin, että näin, missä Maya menee. Hyvin meni vapaana seuraaminen, jossa alokasluokassa on korkein kerroin.. itse asiassa saatiin samat pisteen kytkettynä ja vapaana seuraamisesta, vaikka jälkimmäinen oli huomattavasti parempi omasta mielestäni.
Sitten oli vuorossa maahanmeno. Se tehtiin ihan toisen kehän vieressä ja olin jo etukäteen hieman miettinyt, mahtaako se vaikuttaa suoritukseen. Ja valitettavasti meillä teki niin. Tämähän on yksi Mayan vahvimmista liikkeistä... mutta nyt katseli toiseen kehään (siellä oli koirakko menossa) ja aavistelin jo ennen ensimmäistä käskyä, että en saa Mayaa maahan - annoin sitten vielä liikuttuani pienen matkan toisen käskyn, mutta maahan ei mennyt :(. Ikävä juttu, kun tämä oikeasti sujuu niin hyvin...
Luoksetulon jätössä ei mitään ongelmia, ja luokse tuli nopeaan ja sivulle istumaan hienosti - tosin edelleen sen hypähdyksen kautta, mistä ilmeisesti pistevähennystä. Muuta en keksi, koska teki niin hienosti tuon.
Seisomisen päätin sitten tehdä treeninomaisesti - meni syteen tai saveen. Eli ei varmistella, käsky ja itse eteenpäin. Tuli mitä tuli. Ja siellä se seisoi, kun käännyin. Lentsu sanoi, että oli mennyt hienosti. jotain siinä sitten kumminkin on tapahtunut - ehkä liikkui ihan vähän kun tulin sen viereen - sillä pisteitä vähennettiin taas vähän.
Estehyppy ok. Varon kovasti sitä, ettei pääse varastamaan - en tiedä, varastaisiko edes - mutta Miro varasti aikoinaan. Hyvin hyppäsi yli, pysähtyi ja siirryin vierelle, ehkä siirsi puoli askelta jalkaansa, kun tulin vierelle ja istui hyvin - taas meni jostain vähän pisteitä. Kokonaisvaikutus 8,5 - en tiedä, miksi emme saaneet tästä enempää - puoli pistettäkin olisi riittänyt :).
Kehäsihteerinä toimiessani olen monta kertaa säälinyt niitä, jotka jäävät pisteen pari päähän ykkösestä, pahin kohtalo on jäädä puolen pisteen päähän (olen aina inhonnut niitä puolia pisteitä).. ja tänään se sitten osui omalle kohdalle :(. Maya sai siis 159,5 pistettä... no, ehkä se sitten oli oikeudenmukaista, koska paikallaanolosta saimme liikaa pisteitä. Ja jos jossitellaan ja olisimme saaneet maahanmenosta pisteitä - vaikka ne täydet 20, niin pisteet olisiva olleet oikein hyvät. Hienostihan tuo koira toimi. Jaksoi koko suorituksen hyvin palkkaamatta, kuunteli ja keskittyi pääosin tosi hienosti. Hieno, pieni shelttityttöni.
Onnea treenikaveri-Gurolle alokasluokan voitosta ja hienoista pisteistä ja seuramestaruudesta!
Tässä Mayan pisteet:
luoksepäästävyys 10 (10)
paikallamakuu 10 (30)
seuraaminen kytkettynä 8,5 (17)
seuraaminen vapaana 8,5 (34)
maahanmeno 0
luoksetulo 9 (27)
seisominen 8 (16)
estehyppy 8,5 (17)
kokonaisvaikutus 8,5 (8,5)
yhteensä 159,5p ja 2.palkinto
Kisojen jälkeen kävimme kurkkaamassa ATT:n agikisoja ja sen jälkeen menimme vielä Vallen kanssa lenkille.. nyt uni maittaa :).

torstai 4. marraskuuta 2010
Paikallaanolo, seuraaminen ja hyppy
Iltalenkin yhteydessä käytiin kentällä ottamassa paikallaanolo. Miro sai avustaa. Maya meni hyvin maahan, oli tosin rauhallisesti (joskin valppaasti) paikallaan, ei edes asentoa vaihtanut. Olin ihan kunnon matkan päässä ja reippaat kaksi minuuttia (laskin 3 x 60). Ei noussut sivu -käskyllä, mutta sit-käskyllä kyllä. Ilmeisesti tämä siis olisi parempi. Tosin sitten kun harjoittelin pelkkää maasta istumaan nousua, ennakoi koko ajan. On tämä niin vaikeaa.
Remmissä seuraaminen meni sinne päin. Maya ei oikein ymmärrä sitä. Toisaalta, eipä sitä juurikaan ole treenattukaan. Kyllä se mukana pysyy - enemmänkin siis edistää. Käännöksetkin huonompia. Vapaana seuraaminen tarkempaa, perusasennot aika hyvät, yhden meinasi jättää tekemättä. Käännökset ehkä vähän väljät. Mutta tällä mennään.. Loppuun reipas luoksetulo, jossa onneton ohjaaja käytti väärää käskyä. Miksi ihmeessä mulle aina käy niin? No, Maya teki ihan hyvän luoksetulon.
Oven edessä otettiin hyppyä. Vein Mayan hypyn taakse seisomaan, tosin oli vähän tekemistä saada se seisomaan, kun olisi istunut mielummin. Muutama toisto niin, että jätin seisomaan, menin hypyn toiselle puolelle ja palasin Mayan luo. Tosin tyhmä minä palkkasin sen taas siitä, kun otti perusasennon, joten sitten se ennakoi istumista seuraavan kerran ja jouduin taas alkuun - ja palkaamaan sitä siitä, että seisoi, ei istunut. Kyllä tässä lopulta saatiin ihan onnistuneitakin suorituksia. Sitten otettiin koko liike - hyvin lähtee hyppäämään - jotenkin jää seisomaan. En menisi vannomaan, että kokeessa ei sitten istuisi tässä..... mutta tämä hyppy nyt on vaan alokasluokassa ja sen jälkeen saakin istua. Joten enpä taida stressata tätä sen enempää.

tiistai 2. marraskuuta 2010
Palkatta
Piti kokeilla iltalenkin yhteydessä, miten Maya toimii palkatta - ja toimiiko? Miro kiinni aitaan ja sanoista teoiksi. Ensin seuraaminen remmissä. Meni ihan kivasti - edisti vähän, mutta pysyi mukana :). Yritin verrata mielessäni siihen, miten Heku toimi alokasluokassa ja on kyllä ihmeteltävä, miten ihmeessä ollenkaan menin kisaamaan Hekun kanssa. Varakoiran paikalta oltiin vielä SM-kisoissakin. Voi kauhistus. No, itse asiassa siellä meni paremmin, kuin olisi voinut kuvitella, mutta silti. Vapaana seuraaminen lähti ok - mutta Maya meinasi kyllä välillä jäädä kyydistä, kun sen mielestä kyseessä oli taatusti jo joku jäävistä liikkeistä. Kyllä tämä alokasluokan kaksi seuraamista peräkkäin on sitten ihan idioottimaista. No, kun sain Mayan taas uskomaan, että ei ole kysymys jäävistä liikkeistä, meni ihan hyvin - jopa paremmin kuin remmissä. Perusasennotkin ok. Vähän minulla on tässä hankaluuksia, kun en näe Mayaa - siis iskee epäilys, onko Maya mukana vai ei. Tosin sitten taas, jos katson onko se mukana - sekään ei ole hyvä. Pitää vaan oppia luottamaan Mayaan. Silloinhan ei ole ongelmaa, jos treenaa kavereiden kanssa, mutta kun treenaa yksin...
Sitten muisti petti ja otin luoksetulon. Maya jäi hyvin, menin aika pitkän matkan päähän. Pysyi hyvin ja tuli kovaa vauhtia, kun kutsuin. Hypähti sivulle, mutta perusasento oli parempi kuin aikoihin. Hieno tyttö. Sitten maahanmeno, joka meni kaikin puolin hyvin - tai no, perusasentoon nouseminen oli vähän huonoa. Sitten muistinkin, että tässä välissä se luoksetulo oli ennen liikkeestä seisomista. No, ei kun uusi luoksetulo. Nyt vähän lyhyemmältä matkalta. Hyvin meni taas. Sitten virittelin Mayaa liikkeestä seisomiseen, sanomalla "top" ja hieman pysäyttelemällä - niin kuin ehkä kokeessakin voisi tehdä. Päätin, että yritän nyt ottaa sen seisomisen niin, että en itse epäröi, enkä katso taakse. Meni syteen tai saveen :). Ja kas - siellähän se seisoi. Hieno, pieni koira. Perusasento taas se heikoin kohta tässäkin. Tähän sitten päättyivätkin treenit, kehuin Mayaa ja palkitsin nameilla.
Loistavasti tyttö teki pelkillä hillityillä kehuilla välissä ja ilman namia. Että minä sitten olen tyytyväinen tuohon likkaan. Ihan yhtä hauskaa sen kanssa on treenata kuin Sandran kanssa aikoinaan. Tosin nyt minä tiedän paljon enemmän kuin silloin, joten edistyminenkin on erilaista. Tosin paljon on opittavaa edelleen ja onneksi ei tarvitse ilman tukea ja neuvoja treenatakaan.
Eilen Maya opetteli kotona "etsi nami" -leikkiä, jossa Miro on täysin suvereeni. Kyllä Mayakin muutaman namin löysi ja ehti syödä, vaikka Miro kyllä teki parhaansa, jotta niitä ei olisi jäänyt Mayalle ollenkaan. Maya muuten löysi sen maton alle piilotetun, jota Miro ei ikinä olisi löytänyt.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Mistä Maya sai nimensä?
Mistä Maya on saanut nimensä? Siis sen hienon ja virallisen? Tässä vastaus:
Ai tästä mää oon saanu nimeni?
Maya peri Miron treenipaikan
Mayasta on tällä viikolla tullut koululainen :). Ensin se pääsi torstaina Mirvan kanssa Kodaa tuuraamaan Jampan treeneihin ja lauantaina sitten minun kanssani tokoryhmän treeneihin. Viime viikko olikin muuten agilitypainotteinen, kun Mirva oli syyslomalla. Likka sai treenata agia monena päivänä. Perjantaina Mirvalla oli molemmat sheltit, kun minä olin risteilemässä. Hyvin olivat kaikki tulleet toimeen keskenään. Miro oli vielä päässyt putkeen... ja oli niin onnellinen ja suorastaan palvoi Mirvaa.
Muuten Mirre on kyllä harrastanut kovin kyseenalaista urheilua eli keittiön sivupöydälle (ja ruokapöydälle) kiipeämistä. Ruoka alkaa olla pojan elämän suurin intohimo ja sen perässä sitten kiipeillään vaikka minne. On vaan aika noloa, kun ei sitten pääse alas sieltä ja jää kertakaikkisesti rysän päältä kiinni. No, kun saatiin taas huonekalut sijoiteltua niin, että poika ei tiettävästi pääse pöydille, niin eikös se ollut saanut ruokakaapin oven auki ja vedellyt kissannameja oikein olan takaa - ja tietysti repinyt ne pakkaukset pitkin huushollia. Tämä ilmeisesti Miron mielipide siitä, että Maya pääsi tokoryhmän treeneihin.
Mayan kanssa lähdetiin ihan kahdestaan tokoryhmän treeneihin - nyt on aika keskittyä Mayaan kunnolla. Nautin todella sen kanssa treenamisesta - kun Maya on koko ajan niin innoissaan ja rakastaa tehdä hommia. Paikalla oli vain Marja & Guro (jonka mielestä Maya on IIIIHANA) sekä Lentsu kera bortsupoikien. Treenit aloitettiinGuron ja Mayan osalta luoksepäästävyydellä. Hyvin päästivät molemmat Jukan luokse :). Guro taisi yrittää hypätä syliin ja Mayakin kyllä meni vastaan rapsutettavaksi. Sitten jatkettiin istumisella. Maya jäi hyvin ja oli ihan levollinen. Ulos en vielä uskaltanut mennä, mutta menin "piiloon" A-esteen taakse. Hyvin pysyi koko ajan. Siihen perään sitten paikallamakuu. Nyt tarvitsin kaksi käskyä, että sain Mayan maahan. Lentsu meni tietysi piiloon, mutta minä ja Marja tehtiin alokasluokan paikallaolo. Guro katseli Mayaa sillä silmällä, josko lähdettäisiin leikkimään, mutta loppujen lopuksi hyvin pysyivät molemmat.
Ensimmäisellä kerralla otin Mayan kanssa hieman pätkittäistä seuraamista - ei hassummin. Ja siitä sitten liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon. Maahanmeno meni suunnitelmien mukaan, Maya meni maahan tosi nopeasti ja pysyi siellä. Hieman tuo perusasentoon nouseminen edelleen tuottaa vaikeuksia. Luoksetulossa jäi hyvin, ei ennakoinut ja tuli luokse tuhatta ja sataa. Vähän hypähtää sivulle, mutta en taida siihen puuttua - tai siis treenaan sitä sitten avuilla erikseen.
Toisella kierroksella otin liikkeestä seisomisen, hypyn ja ruudun. Maya tuppaa vähän sekoittamaan liikkeestä maahanmenon ja seisomisen - kun sille tuo maahanmeno on niin hauskaa. Tosin tekee kyllä seisomisen tosi hyvin, jos vain ei tarjoa muuta. Nyt yritin vähän ennen virittää sitä siihen seisomiseen "top"-käskyllä - ja se onnistuikin liikkeenä ihan nappiin. Hyvä tyttö. Pysyy vielä seisomassa asennossa, kun palaan sen sivulle. Perusasento tässäkin ehkä se jossa on puutteita. Kyllä se vaan niin on, että kun tekee perustyön kunnolla ja oikeiden oppien mukaan, oppii koira paljon paremmin ja helpommin kaiken. Kiitos Lentsu! Lentsun kursseilla on liikkeet pätkitty osiin - harjoiteltu alut ja loput erikseen ja sitten yhdistelty ne.
Tästä sitten päästäänkin hyppyyn, joka on aiheuttanut minulle pientä henkistä tuskaa. Kun en ole päässyt oikein siitä eteenpäin, kun Maya hyppää esteen yli ja... suunnittelin jo vieväni alustan sinne. Mutta onneksi Lentsu oli paikalla. Sanoi vain, että vie Maya seisomaan esteen taakse, anna top-käsky ja palaa esteen toiselle puolella - ja siitä sitten siirry koiran sivulle ja anna sivulle käsky. Tätä sitten toistettiin pari kertaa ja sitten liike otettiin kokonaisena. Maya hyppäsi esteen yli, pysähtyi top-käskyllä seisomaan (ja nyt pitää muistaa, että en saa katseella painaa sitä istumaan) ja minä siirryin sen sivulle. Ehkä perusasento ei tässäkään mennyt täydellisesti, mutta sama se. Tuo suoritus kyllä riittää alokasluokkaan ja sen jälkeen tuota ei enää tarvitakaan.
Sitten vielä ruutu alustalla. Vein Mayan kanssa ruutuun pienen, sinisen alustan ja palasin koiran kanssa lähetyspaikalle. Hieman arvelutti, mahtaako tämä nyt onnistua - mutta ihan turhaan. Sinnehän se pinkoi, top-käskyllä pysähtyi kääntyen minua kohti. Upea Maya!! Otin vielä toisen kerran - nyt merkiltä asti (äsken vähän lyhyempi matka) ja lähetin Mayan ruutuun. Sinne meni. Ihana Maya. Siihen sitten lopettelinkin - käytiin vielä tervujen kanssa pikku lenkillä ja Maya liehitteli Guroa parhaansa mukaan. Olipa mukavat treenit.
Sunnuntaina olikin sitten koirien kauneushoitola avoinna. Mirosta piti irroittaa lähes irti oleva pohjavilla, kynnet leikata ja siistiä tassut. Mayan kynnet kaipasivat myös lyhentämistä ja korvat siistimistä.

Tässä Miron turkki...
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
TSAUn agikisoja katsomassa
Lauantaiaamulla Mirva tuli Kodan kanssa hakemaan minua ja Mayaa katsomaan maxien 3-luokkien aksakisoja TSAUn hallilla. Aikainen aamuherätys tuntui niin raskaalta, mutta mitä sitä ei tekisi, että Mayalla olisi kivaa. Koska kaikki maxien startit olivat peräkkäin, olikin Mirvalla aika kiire, kun starttasi Kodan lisäksi Sony -saksanpaimenkoiran kanssa. Silti Mirva ehti kisojen välillä - ja niiden jälkeen treenata agia myös Mayan kanssa. Maya löysi kisapaikalta myös leikkikavereita - tässä vauhdikkaita kuvia Mayasta ja Lyylistä (5kk).
Vähän treenasivat keppien lähetystä (6 keppiä + ohjurit) ja olin kyllä yllättynyt, kuinka hienosti Maya jo osaa hakea keppejä kaukaa ja kaikista ihmesuunnista :). Myös hypyissä likka on kovasti edistynyt ja tekee kyllä mielettömällä innolla, mutta niin kuuliaisesti (ehkä jopa vähän tosikkomaisesti) hommia. Kun Maya tekee töitä, siltä katoaa muu ympäristö kokonaa; ei haittaa muut koirat, häiriöt, agikisat - enkä minä. Kun kisat olivat ohi, otti Mirva Mayan kanssa myös puomia. Ensin muistutellen alastulokontaktia ja sen jälkeen koko puomia. Maya ei koko puomia ole vielä mennytkään kuin kerran pari. Ensimmäinen kerta vähän varovaisemmin ja sen jälkeen tosi reippaasti, mutta kuitenkin järkevästi, mikä on tosi hyvä. On tuo vaan niin hieno likka.
Itse treenasin vähän myös tokoa kentällä ja siihenkin Maya keskittyi tosi hyvin. Otin vähän seuraamista, palkkasin perusasennoista. Luoksetulo suorana - upea vauhti, sivulletulo jäi vähän vajaaksi, mutta treenataan sitä sitten erikseen. Maahanmeno liikkeestä aivan upea. Maya tosiaan tippuu maahan. Kaukoja pikkuisen (istu/maahan), vaihtaa tosi hyvin, olin jotain metrin puolentoista päässä. Luoksetulo jälleen väliin ja sitten liikkeestä seisominen. Hieman sain taas muistutella, että tarkoitus ei ole mennä maahan, eikä istua... sitä Maya tarjoaa ensin, mutta kun saan sen tajuamaan, että kyse on pysähdyksestä seisomaan, se tekee sen tikkana. Pysähtyy paremmin kuin Miro koskaan ja pysyy seisomassa. Naksuttelin vielä vähän perusasentoon tulemista kaikista suunnista, seisomasta, istumisesta ja maasta ja sittne olikin tokotreenit tehty.
Kun tultiin kotiin, Maya olikin ihan poikki... nukuttiin molemmat pitkät päiväunet ja sitten siirryinkin pesemään kylpyhuonetta ja saunaa, jotta Casperin Nille -morsian voi muuttaa meille sunnuntaina pariksi päiväksi.

Koda & Maya
tiistai 19. lokakuuta 2010
Perheeseen viittä vaille uusi valio
Sunnuntaina kokeilimme CFA:n kissanäyttelyä - tässä järjestössähän myös selkirk rex on hyväksytty rotu. Meiltä näyttelyyn oli ilmoitettu Franklin ja Harvey, jotka pääsivät pesuun jo perjantaina. Harvey pisti taas vastaan niin paljon kuin vain pystyi, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, kun saukko-Franklin pääsi vauhtiin. Se yritti parhaansa mukaan kiemurrella pois otteestani. Ei ole ihan helppoa pestä yksin kissaa: toisessa kädessä suihku ja toisella pitää sekä pitää kissaa kiinni että pestä sitä. Ja kun katti yrittää parhaansa mukaan päästä irti, niin soppa on valmis. Olenkin mukavasti naarmuilla (yrittää ponnistaa irti, ei raapia) ja purin huuleeni oikein kunnolla.. Mutta pojat tuli pestyksi.
Sunnuntaiaamulla kello herätti 4:30. Koirat ulos, suihkuun ja katit koppaan. Tällä kertaa tämä sujui ongelmitta. Tuo kissojen kiinni saaminen stressaa minua aina eniten. Mutta nyt sain sekä Harveyn että Franklinin kiinni ilman minkäänlaista häslinkiä. Klo 6:00 Merja vanhempineen tulivat hakemaan minua ja suunnattiin kohti Vantaata ja Tikkurilan urheilutaloa. Näyttelypaikka olikin tosi kiva ja valoisa. Portaita vaan oli ylös ja alas ja painavan kassin riepottaminen raskasta.
Näyttelyssä oli yhteensä 6 tuomaria = 6 näyttelyä. Paikalla oli 170 kissaa, jotka siis kiersivät kaikilla näillä tuomareilla. Luettelo selvensi vähän systeemiä, joka kyllä osittain edelleen jäi vähän hämäräksi. Mutta ilmapiiri on tosi rento ja mukava - samoin kuin tuomarit. Näyttelypöydätkin olivat isoja ja osissa pienet kiipeilypuutkin, joten kissojen arvostelu oli paljon rennompaa. Kissa vietiin aina numerolapun ilmestyttyä häkin päälle arvosteluhäkkiin, josta tuomari sitten otti sen itse arvosteltavaksi ja arvostelun jälkeen palautti häkkiin, josta sen sitten itse sai taas hakea, kun kissan numerolappu laskettiin alas. Pieni pelko oli siitä, miten Harvey varsinkin suhtautuu siihen, kun ihan vieras ihminen ottaa sen häkistä käsiteltäväksi, mutta kaikki meni ihan hyvin. Mitenkään aktiivisia nuo selkirkit eivät olleet (eivät yrittäneet kiivetä kiipeilypuuhun kuten monet muut), mutta rauhallisia ja kilttejä kaikki kolme. Mukana oli Harveyn ja Franklinin lisäksi Hamsik - Annen kasvatti Sinimirrin Kihara Apollo. Todella upea mustasavu kolli, joka voittikin Harveyn kaikilla 6 tuomarilla. Selkirkejä ei muita ollutkaan ilmoitettu, vaan meidän pojat. Harvey sijoittui siis aina toiseksi, mutta ainoana lyhytkarvaisena selkirkinä edustanut Franklin sain 6 x winners ribbonin (kuten myös Hamsik), ja siitä tulee sitten CFA-valio, kun minä vaan saan rekisteröityä sen CFA:han.
Hauskaa oli myös se, kun tuomari sanoi, että hän on ihan varma, että Franklin on Harveyn isä :). No, eipä ole. Eivät ole pojat mitään sukua - tai ainakaan läheistä. Kovasti yksi tuomareista kehui Hamsikia sanoen, että jenkit olisivat kateellisia siitä (tämähän on jenkkiläinen rotu), joten kyllä meidän selkirkit ihan "oikeannäköisiä" ovat. Kun on niin harvinainen rotu, niin on vaikea tietää, mikä noissa on hyvää ja missä olisi parannettavaa. Turkin kunnostus on myös melkoinen mysteeri. Nythän se menee pese, harjaa ja "pörhennä" mentaliteetilla. Kyllä oli muilla hauskaa, kun me suihkuttelimme välillä turkkiin vähän vettä ja puristelimme kiharoita, kun muut taas ovat föönanneet ja kammanneet kissojensa turkit hienoiksi. Valitettavasti Harveyn väri on vähän kesän myötä haalistunut - Franklin sen sijaan on pysynyt kauniin suklaanruskeana. Pesun myötä Harveyn turkki myös jämähti ja nyt joudun kyllä varmaan irroittamaan osan siitä. Franklinillä on niin helppo turkki siihen verrattuna, ei mene yhtään takkuun - eikä muutenkaan likastu.
Mukavasti tuomarit myös kommentoivat/kertoivat kissoista, varsinkin kun valitsivat niitä 10 parasta kissaansa. Maine coonista sanoivat, että kissan tulee olla sellainen rakenteeltaan/olemukseltaan, että se itse saisi saaliin kiinni luonnossa. Meinasin kuolla nauruun. Meidän Curry metsästää korkeintaan keittiönpöydällä :) pussiruokaa. Exotic taas kuulemma on laiskan miehen persialainen. Erityisen mukavaa (ja tarpeellista) oli, että aluksi yksi tuomareista piti meille CFA-aloittelijoille "luennon", mitä näyttelyssä tapahtuu lelukissojen avulla. Tuntui siltä, että CFA-näyttelyssä huumori on aina mukana, eikä ollut ollenkaan tiukkapipoista toimintaa. Varmaan tulee ilmoitettua kissat toistekin - varmaan myös rekisteröin nuo selkirkit sinne. Birmalle riittää Fife-näyttelyt.
Harvey sentään osasi nukkua häkissä (hiekkalaatikossa), sen sijaan Franklin möllötti kiukkuisena häkissään koko päivän liikkumatta senttiäkään. Se katsoi minua kyllä todella tuimasti korvat leveällään... Aika kului CFA -näyttelyssä tosi reippaasti, kun koko ajan oli tekemistä - kissoja vietiin kehästä kehään. Keskellä päivää oli lyhyt lounastauko. Mukava väliaikaohjelma oli myös se, että Casperin tytär Cindy tuli tervehtimään meitä parkkipaikalle. Kylläpä olikin isänsä näköinen tyttö! Mukavaa oli myös se, että Hamsik sijoittui kahdella tuomarilla 10 parhaan kissan joukkoon ja sai pari tuollaista hienoa ruusuketta! Hyvä selkirkit! Muuten kissamme kyllä herättivät tiettyä hilpeyttä katsojissa ja kanssakilpailijoissa. Ja rehellisesti sanottuna, onhan ne aika huvittavan näköisiä karvakasoja.
Sunnuntaiaamulla kello herätti 4:30. Koirat ulos, suihkuun ja katit koppaan. Tällä kertaa tämä sujui ongelmitta. Tuo kissojen kiinni saaminen stressaa minua aina eniten. Mutta nyt sain sekä Harveyn että Franklinin kiinni ilman minkäänlaista häslinkiä. Klo 6:00 Merja vanhempineen tulivat hakemaan minua ja suunnattiin kohti Vantaata ja Tikkurilan urheilutaloa. Näyttelypaikka olikin tosi kiva ja valoisa. Portaita vaan oli ylös ja alas ja painavan kassin riepottaminen raskasta.
Näyttelyssä oli yhteensä 6 tuomaria = 6 näyttelyä. Paikalla oli 170 kissaa, jotka siis kiersivät kaikilla näillä tuomareilla. Luettelo selvensi vähän systeemiä, joka kyllä osittain edelleen jäi vähän hämäräksi. Mutta ilmapiiri on tosi rento ja mukava - samoin kuin tuomarit. Näyttelypöydätkin olivat isoja ja osissa pienet kiipeilypuutkin, joten kissojen arvostelu oli paljon rennompaa. Kissa vietiin aina numerolapun ilmestyttyä häkin päälle arvosteluhäkkiin, josta tuomari sitten otti sen itse arvosteltavaksi ja arvostelun jälkeen palautti häkkiin, josta sen sitten itse sai taas hakea, kun kissan numerolappu laskettiin alas. Pieni pelko oli siitä, miten Harvey varsinkin suhtautuu siihen, kun ihan vieras ihminen ottaa sen häkistä käsiteltäväksi, mutta kaikki meni ihan hyvin. Mitenkään aktiivisia nuo selkirkit eivät olleet (eivät yrittäneet kiivetä kiipeilypuuhun kuten monet muut), mutta rauhallisia ja kilttejä kaikki kolme. Mukana oli Harveyn ja Franklinin lisäksi Hamsik - Annen kasvatti Sinimirrin Kihara Apollo. Todella upea mustasavu kolli, joka voittikin Harveyn kaikilla 6 tuomarilla. Selkirkejä ei muita ollutkaan ilmoitettu, vaan meidän pojat. Harvey sijoittui siis aina toiseksi, mutta ainoana lyhytkarvaisena selkirkinä edustanut Franklin sain 6 x winners ribbonin (kuten myös Hamsik), ja siitä tulee sitten CFA-valio, kun minä vaan saan rekisteröityä sen CFA:han.
Hauskaa oli myös se, kun tuomari sanoi, että hän on ihan varma, että Franklin on Harveyn isä :). No, eipä ole. Eivät ole pojat mitään sukua - tai ainakaan läheistä. Kovasti yksi tuomareista kehui Hamsikia sanoen, että jenkit olisivat kateellisia siitä (tämähän on jenkkiläinen rotu), joten kyllä meidän selkirkit ihan "oikeannäköisiä" ovat. Kun on niin harvinainen rotu, niin on vaikea tietää, mikä noissa on hyvää ja missä olisi parannettavaa. Turkin kunnostus on myös melkoinen mysteeri. Nythän se menee pese, harjaa ja "pörhennä" mentaliteetilla. Kyllä oli muilla hauskaa, kun me suihkuttelimme välillä turkkiin vähän vettä ja puristelimme kiharoita, kun muut taas ovat föönanneet ja kammanneet kissojensa turkit hienoiksi. Valitettavasti Harveyn väri on vähän kesän myötä haalistunut - Franklin sen sijaan on pysynyt kauniin suklaanruskeana. Pesun myötä Harveyn turkki myös jämähti ja nyt joudun kyllä varmaan irroittamaan osan siitä. Franklinillä on niin helppo turkki siihen verrattuna, ei mene yhtään takkuun - eikä muutenkaan likastu.
Mukavasti tuomarit myös kommentoivat/kertoivat kissoista, varsinkin kun valitsivat niitä 10 parasta kissaansa. Maine coonista sanoivat, että kissan tulee olla sellainen rakenteeltaan/olemukseltaan, että se itse saisi saaliin kiinni luonnossa. Meinasin kuolla nauruun. Meidän Curry metsästää korkeintaan keittiönpöydällä :) pussiruokaa. Exotic taas kuulemma on laiskan miehen persialainen. Erityisen mukavaa (ja tarpeellista) oli, että aluksi yksi tuomareista piti meille CFA-aloittelijoille "luennon", mitä näyttelyssä tapahtuu lelukissojen avulla. Tuntui siltä, että CFA-näyttelyssä huumori on aina mukana, eikä ollut ollenkaan tiukkapipoista toimintaa. Varmaan tulee ilmoitettua kissat toistekin - varmaan myös rekisteröin nuo selkirkit sinne. Birmalle riittää Fife-näyttelyt.
Franklin (Curly Franklin from Sham) arvostelussa - valiotulokset kasassa yhdessä päivässä!
Harvey (Shekinah Curly Harvey) arvostelussa
Sinimirrin Kihara Apollo - myös valiotulokset kasassa!
Casperin tytär Cindy 10 kk
torstai 14. lokakuuta 2010
Synttäritreenit
Kun kerran lupasin Mayalle treenit, piti sitten myös treenata. Tehtiin ensin lenkki ja sitten mentiin omalle kentälle treenaamaan. Ensimmäisenä paikalla istuminen, Miro sai olla mukana. Kiersin puun ja pysyttelin siellä piilossa välillä vähän kurkkien. Hyvin meni, Maya oli ihan rauhallinen. Ehkä joku minuutin pituinen juttu? Sitten tuli hyvin uteliaita pikku lapsia kentälle, joten päätin mennä takaisin, niin kauan kuin koirat vielä istuivat nätisti. Perään sitten paikallaan makuu. Miro ei meinannut mennä maahan, kun ei yhtään tajunnut, mikä on homman nimi. Huokaus. No, Maya menikin sitten nätisti. Menin taas puun taakse ja odottelin siellä reippaat pari minuuttia. Maya pysyi tosi hyvin ja levollisesti. Ainoastaan se nyt sitten pomppaa sieltä ylös liian aikaisin. Ensin treenattiin niin, että aina palkattiin makuulta ja Maya pysyi loistavasti, mutta ei noussut oikein istumaan. Sitten treenattiin sitä perusasentoon nousemista - ja nyt sitten nousee siihen liian aikaisin eli pitää taas vissiin vahvistaa maassa pysymyistä. On tämä hankala laji :).
Sen jälkeen Mayan kanssa lyhyitä seuraamispätkiä, joista palkka perusasennosta. Muuten ihan hyvin, mutta nyt tämä otus ennakoi ja tarjoaa pysähtymistä... piti sitten palkata liikkeelle lähdöstä ja vähän seuramisestakin. Ihan kivasti seuraa ja kääntyykin paremmin. Perusasennotkin nopeampia.
Sitten otin yhden pitkän luoksetulon. Maya jää istumaan tosi hyvin ja ei yritä edes varastaa. Ja tulee tuhatta ja sataa luokse. Hieman hypähtää sivulletulossa. Tämän jälkeen Maya sai sitten tehdä sen odottamansa (ja tarjoamansa) liikkeestä maahanmenon. Ja sinnehän se tippui! Ja pysyy hyvin maassa - hieman ehkä yrittää ennakoida perusasentoa tässäkin.
Sitten jatkettiin puunkierrolla tai tolpan itse asiassa. Muutama lähetys ja suorapalkka ja sitten pysäytin maahan. Tosi nopeasti menee maahan, toki vielä aika lähellä minua. Pysäytin nyt seisomaan käsimerkillä ja tämä sujuu hyvin. Näitä vähän vuorotellen ja sitten se kapula kehiin. Tällä hetkellä meidän suurimmat ongelmat on noudossa. Maya lähtee hakemaan - tuokin hyvin, mutta ei loppuun asti. Sen sijaan emme voi harjoitella sivulla nostoa - tai sitä sivulle tuomistakaan lainkaan, Maya menee täysin lukkoon. Joten Lentsun neuvojen mukaan teemme nyt niin, että tunnarikapula tai vastaava viedään kierretävän puun tms. taakse ja lähetän Mayan kiertämään sitä ja Maya tuo tunnarikapulan sieltä sitten minulle niin että käännyn menosuuntaan (eli koira tulee siitä suoraan sivulle). Kyllä Maya aika hyvin tämän on hoksannut, tiputtelee kyllä kapulaa, mutta yritän olla reagoimatta siihen.. Ehkä tämä vielä joskus saadaan kuntoon. Muutenhan Maya kantelee mielellään esineitä ja tuo sisällä kaikki lelut suoraan käteen.
Tämän jälkeen otin vielä yhden voi/evl -luoksetulon, koska oli pakko kokeilla, miten nuo kiertämisessä hyvin sujuvat pysähdykset sujuvat sitten luoksetulossa. Ihan rehellisesti on sanottava, että Maya tekee paremman voi/evl - luoksetulon kuin Miro... Auts. Pysähtyi käsimerkillä seisomaan heti, ja maahan meni myös tosi kivasti (ehkä vähän lähempää vielä). Vau. Olin ihan sanaton. Tai en ollut, kehuin kyllä Mayaa kovin! Otin vielä toisen kerran, seisomaan pysähdys jos mahdollista vielä parempi ja maahanmenosta palkkasin.
Sitten olikin toisen koirakokeen vuoro. Päätin katsoa, pysyykö Maya makuulla paikallaan, jos treenaan Miron kanssa. Ensin meinasi tulla sieltä, nousi - mutta kun palautin maahan, pysyi tosi kiltisti. Seurautin Miron hetken ja tein paljon käännöksiä tms. ja Maya pysyi tosi hyvin ja Mirolla oli kivaa. Kovin pitkään en tätä uskaltanut kokeilla - ensi kerralla lisää sitten taas.
Lopuksi leikittiin, kuka ehtii ensi noutaa tunnarikapulan -leikkiä. Eli viskoin tunnarikapulaa ja Miron pinkaisi sen perään Maya perässä. Joka toinen kerta varmaan Maya ryösti tunnarikapulan Miron suusta ja toi minulle. Se joka palautti sen minulle, sai namin. Koirilla oli kivaa.
Huomenna on vapaapäivä (kissan pesua) ja Mirvan kanssa ollaan suunniteltu lenkkeilyä ja treenailua. Toivottavasti säänhaltijajat eivät sotke kaikkia suunnitelmiani, sillä tarkoitus olisi myös ottaa vähän viimeisiä ulkoagikuvia.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Maya 10 kk
Tänään Maya täyttää 10 kk! Pikku ilopilleri löysi aamulla ihanaäänisen lehmälelunsa, jota sitten synttäreiden kunniaksi suostuin heittelemään hetken. Täytyy yrittää vähän treenata tänään merkkipäivän kunniaksi.
Kuvien laitto ei nyt syystä tai toisesta onnistu.. täytyy katsoa, jos vaikka saisin vain kopioitu tähän "synttärikuvan" ja miettiä, sitten miten tuo kuvien blogiin päivittäminen taas onnistuisi...

maanantai 11. lokakuuta 2010
Tuuloksen näyttely
Tuuloksen näyttelyssä sheltit arvosteli norjalainen Ingrid Prytz Ohm. Tuomari oli varsin ankara, uroksissa ERIn sai 3 koiraa, nartuissa vähän enemmän. Enemmän tuli sitten EH:ta ja H:takin monelle. Mayasta tuomari ei sitten tykännyt ollenkaan - arvosanan H sai väristä ja hännästä (tuli näistä sanomaan minulle lopuksi). Likka esiintyi tosi hienosti, joten siitä ei voi moittia. Mutta väri on ruskehtava (enemmän kuin ennen), luulen, että se on nyt vähitellen vaihtamassa turkkia, jolloin Sandrankin (tri), turkki muutti väriään. Ehkäpä se uusi turkki on sitten puhtaampi väriltään. Ehkä ei. Se ei kuitenkaan Mayan arvoa silmissäni vähennä. Häntää en tällä kertaa saanut kuriin - viimeksihän sai siitä jopa kehuja. Sitä saa mitä tilaa - minä halusin reippaan ja rohkean koiran. Sellaisen sai. Muutamia meluisa parkkihalli pelotti kovin, Mayaa ei todellakaan. Se nukkui häkin päällä tyytyväisenä, eikä välittänyt äänistä sun muista yhtään mitään. Tuomaria pitää kyllä siitä kehua, että hän ei sietänyt myöskään arkuutta koirissa. Ei tykännyt isoista, mutta ei oikein tuollaisista pienistä ja suloisistakaan, kuten Maya. Kokoa olisi pitänyt olla numeron parin enemmän varmaan. No, ei mennyt päivä hukkaan, kun "bussiin" tuli kuitenkin ROP (PN1) ja PN4 -sijoitukset ja kummityttö Hellä sijoittui PN2 sertin kera. Onnea Namu, Hellä ja Mayan paras leikkikaveri Lilli! Kauniit koirat tuomari kumminkin valitsi voittamaan!

Tässä Mayan arvostelu:
10kk, feminiininen pää, hyvät mittasuhteet, oikea purenta, suora-asentoiset lavat, erinomainen luusto ja tassut, suora ylälinja, suora risti, kantaa häntäänsä liian korkealla, hyvät takakulmaukset, liikkuu sidotusti edestä, hyvin takaa, erinomainen turkki, väri liian ruosteinen.
Väristä ollaankin nyt keskusteltu kiivaasti. Itse olen sitä mieltä, että vaikka toki pitää pyrkiä siihen, että se väri on puhdas ja kaunis, ei se kuitenkaan ole ainut asia, mihin merlessä pitää tuijottaa. Se on vain yksi virhe siinä missä muutkin ja se pitäisi suhteuttaa kokonaisuuteen. Se ei koiran elämää, eikä harrastusta haittaa - tämä tietysti harrastajan näkökulmasta (ja meillehän niitä pentuja myydään), toisin kuin arkuus, rakenneviat tai vaikka se pelätty PRA. Minusta on vain ikävää, kun se on ainut asia, mihin kiinnitetään huomiota.. ja ilkeät kommentit kyllä satuttavat, kun kyseessä on oma koira (tai kaverin). Joskus ne voisi pitää vaikka ihan omana tietonaan. Tuomarilla toki on oikeus antaa arvosanaksi muuta kuin eri, jos hän painottaa väriä niin paljon tai jos koirassa on sen lisäksi muutakin vikaa. Entä sitten jos hyvän värinen merle on muuten "huono" (rakenne, pää, korvat ym.), saako se vain sen takia ERIn, että väri on puhdas? Kasvattamisessa toki pitää pyrkiä täydellisyyteen, mutta oikeassa elämässä sitä täydellistä shelttiä ei ole olemassakaan. Eikä valitettavasti myöskään tule. Minulle Maya on kuitenkin täydellinen (ja kaunis), väristä huolimatta.
Mietin myös itsekseni, mitä on hyvä luonne? Ja ehkä meillä on siitä samalla tavalla eri käsitys.. Itselleni hyvä luonne ei tarkoita pelkästään sitä, että koira antaa vieraiden koskea (tai jopa tykkää vieraista ylitsevuotavan paljon), vaan se tarkoittaa eritoten sitä, että koira on toimintakykyinen, halukas tekemään töitä ja osaa myös rauhoittua tarvittaessa (tätä voi harjoitella) ja pystyy keskittymään hyvin siihen, mitä tekee. Se reagoi ärsykkeisiin, mutta ei mene niistä lukkoon ja palautuu nopeasti. Maya on juuri tällainen. Se on niin helppo koira kuin olla ja voi - ja aina valmis tekemään hommia.
Eilen päätin hyödyntää hallitilanteen ja kaiken kansan ja hälyn keskellä, otin seuraamista, perusasentoja ja maahanmenoja. Hyvin meni. Ei vaan ottanut palkkaa (näyttelyissä ei namit kelpaa). Onneksi nakit löysivät "uuden kodin". Namu esiintyi niillä ryhmäkehässä. Otin myös paikallaanolon ja Maya makasi rauhallisesti häiriintymättä melkoisesta häiriöstä huolimatta. Tämä loi uskoa siihen, että tuosta koirasta on vähitellen tulossa kisavalmis. Seuraamista pitää vielä treenata sekä hyppyä. Myös seisominen sujui, tosin tarjoaa mielellään muuta (maahanmenoa lähinnä, joskus myös istumista) kuin seisomista. Kun halli oli osittain tyhjentynyt, otettiin uudet treenit ja aloitettiin taas maahanmenolla. Maya suorastaan tippui maahan. Upea, pieni sheltti. Sitten luoksetuloa, joka sujui hyvin. Lattia oli sen verran liukas, että sivulle tulo meinasi mennä pitkäksi. Tämän kyllä tiesin, halusin kokeilla juuri sitä, miten tuo halliolosuhteissa lähtee tulemaan - kisoja kun voi talvella olla juuri tuollaisissa parkkihalleissa. Hieman vielä kaukoja ja hyvät treenit oli tehty. Olin Mayaan tosi tyytyväinen - ihan kiva päätös vähemmmän hyvälle näyttelypäivälle.
Viime viikolla Mirva palasi MM-kisoista ja Maya pääsikin heti treenaamaan. Maya sai myös hienot uudet remmit, kiitos Mirva! Ja Mirvalta tulikin iloinen viesti treeneistä: oli ottanut Mayan kanssa pujottelua (6 keppiä) ohjureilla ja sen jälkeen Maya oli omatoimisesti mennyt kepeille, jotka olivat ilman ohjureita - ja osannut pujotella! Hieno, pieni agilitysheltin alku. Tällä viikolla pitäisi hallille tulla matala puomi, niin pääsevät sitäkin treenaamaan.

tiistai 5. lokakuuta 2010
Lenkkitreenit
Viikonloppu meni sohvalla seuraten agilityn MM-kisoja... toki aamulla tehtiin pitkät lenkit ja väliajoilla vähän lyhyemmät. Mayakin välillä istui vieressä katsoen kisoja :). Takapihalla ulkoilutettiin myös kissoja - eivät kyllä viihtyneet kauan pihalla, liekö sitten niiden mielestä jo kylmä? Laahasin myös Harveyn ulos, joka oli asiasta vähän eri mieltä. No, kyllä se kiltisti kökötti pöydällä - ja oli varsin ihastunut kissanminttuun. Ainut kissoistani, joka jotain siitä välitti. Claus esitti akrobaattisia liikkeitä halutessaan sisälle. Birma osaa kyllä ilmaista hyvin itseään, kun se haluaa jotain. Casper lähinnä kiusasi toisia ja Curry pisteli ruohoa poskeensa. Franklin ei takapihaulkoiluun osallistu.
Eilen tehtiin metsälenkki ja päädyttiin kennelpiirin eteen vähän treenaamaan. Miro sai istua, kun Mayan kanssa vähän treentattiin. Aluksi lyhyitä seuraamispätkiä, palkkasin perusasennosta. Nämä oikein hyvin - tai oikeastaan oikein innokkaasti. Ehkä vähän liikaakin intoa, mutta sitä ei kyllä auta kitkeä pois. Liikkeestä maahanmeno sujuu loistavasti - tosin sen jälkeen tarjoaakin sitten sitä, vaikka yrittäisikin jotain muuta. Luoksetulo myös erinomainen - jäi hyvin, ei yrittänyt varastaa, nopealla vauhdilla sivulla - ja vain pikku hypähdys perusasentoon :). Sitten liikkeestä seisominen, jossa ensin taisi mennä istumaan.. piti siis muistuttaa Mayaa, mikä on "top" -käskyn tarkoitus, ja kun taas muisti tämän, meni hyvin. Otin vielä liikkeen loppuosan erikseen. Lyhyt paikallaanolo ok. Ja muuten Miro pysyi istumassa koko ajan kiltisti.
Sitten sen noudon kimppuun... metsässä viikonloppuna tämä hajosi lähes kokonaan, kun Miro varasti kapulan (oli kyllä käskyn alaisena, mutta vapautti itsensä) ja kun Miro varasti sen, roikkui Maya Miron niskassa tai kapulassa ja lopulta kukaan ei enää hakenut mitään. Hoh hoijaa. Olisi pitänyt jättää väliin. Joten nyt sitten palattiin Lentsun oppeihin ja tunnarikapula laitettiin kierrettävän tolpan taakse (kiitos frisbeekori - oivallinen kierrettävä tolppa) ja siitä sitten Mayan oli tarkoitus napata se ja tulla sivulle, kun olen kääntynyt menosuuntaan. Ensin pelkkää kierto ja palkka. Lähti kiertämään tosi hyvin (paremmin kuin puuta jopa) ja melko kaukaakin. Otin sitten pari liikkeestä maahanmenoa - hyvin - ja pari seisomaan pysähdystäkin - jee, nämäkin tosi hyvin. Sitten sen kapulan kimppuun.. Ensin ei tajunnut, kiersi vaan, sitten otti jo suuhun, kehuin - ja lopuksi saatiin tässä ihan mainioita onnistumisia. Joten ei onneksi tuo metsänouto ollut ihan pilannut tätä. Tehdään nyt vaan tätä ja tunnarikapulalla, niin ehkä päästään eteenpäin. Keväällä on sitten tilaus noutokurssille: vinkki Lentsu!!! Tai ehkä pitää järjestää taas shelteille Lentsun tokokurssi, niin saa mitä itse tarvitsee :). Halukkaat voivat ennakkoilmoittautua ja esittää toivomuksia ajankohdasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)